Pakko on kai aikakauslehtienkin uudistua kaiken aikaa, koska kaikkialla muuallakin uudistutaan. Ehkä lukijat kyllästyvät ja siirtyvät muualle, jos ei liiku ajan virrassa...
Tai ehkä lukijat voivat rakastaa tuttuutta ja ärsyyntyvät, kun pakkomuutetaan kaikkea koko ajan?Ehkä aikakauslehteä ei tarvitse uudistaa kerran vuodessa? Ehkä tuttuus, tunnettavuus ja turvallisuus ovat hyviä asioita eivätkä paikalleen jymähtämistä?
Tämän päivän Hesarissa Arno Kotro muuten kirjoittaa hyvin kaikesta uudistamisen ja muuttamisen pakosta nykytyöelämässä....Hesarissa, jonka muuttuminen broadsheetista tabloidiin vie ainakin hetken aikaa tottua sekin...
lauantai 12. tammikuuta 2013
maanantai 7. tammikuuta 2013
Ironista kyllä
Parasta vuodessa 2013 Me Naisten mukaan:
Sija 4: "Ironian kuolema. Huh huh! Ei enää vaikeasti tulkittavia kannaottoja. Loppuvuodesta 2012 uutisoitiin, että hipsteritkin ovat luopuneet ironiasta. Nyt ollaan rehellisesti tosissaan. Nousukiitoa jatkaa Vain elämää -tyyppinen vuodatus. Itketään, nauretaan ja lauletaan ilman piilomerkityksiä. Patetia sallittu!"
Kääk ja hjelp. Ironiahan on maustekaapin paras suola. Toivottavasti tuo oli ironiaa. Siis tuo Me Naisten sija 4. Tai edes joku juttu jossain. Ei sillä, etteikö uusvakavuus ja nykytosisuus ole ihan virkistävää, mutta silti....ironian kuolema....Ei...ehkä joku nätti kuva tähän....
X
Ironista kyllä nuo jäälyhdyt jäätyivät käyttökuntoon juuri parahiksi uudenvuodenaatonaatoksi vain päästäkseen heti sulamaan vuodenvaihteen plussakeleissä ja vesisateissa. Mutta aika ironista on ehkä sekin, etten edes saanut sitä kuvaa ladattua tuohon. Oikeesti. Tietsikallani on parempi ironiantaju kuin käyttäjällään konsanaan :)
Sija 4: "Ironian kuolema. Huh huh! Ei enää vaikeasti tulkittavia kannaottoja. Loppuvuodesta 2012 uutisoitiin, että hipsteritkin ovat luopuneet ironiasta. Nyt ollaan rehellisesti tosissaan. Nousukiitoa jatkaa Vain elämää -tyyppinen vuodatus. Itketään, nauretaan ja lauletaan ilman piilomerkityksiä. Patetia sallittu!"
Kääk ja hjelp. Ironiahan on maustekaapin paras suola. Toivottavasti tuo oli ironiaa. Siis tuo Me Naisten sija 4. Tai edes joku juttu jossain. Ei sillä, etteikö uusvakavuus ja nykytosisuus ole ihan virkistävää, mutta silti....ironian kuolema....Ei...ehkä joku nätti kuva tähän....
X
Ironista kyllä nuo jäälyhdyt jäätyivät käyttökuntoon juuri parahiksi uudenvuodenaatonaatoksi vain päästäkseen heti sulamaan vuodenvaihteen plussakeleissä ja vesisateissa. Mutta aika ironista on ehkä sekin, etten edes saanut sitä kuvaa ladattua tuohon. Oikeesti. Tietsikallani on parempi ironiantaju kuin käyttäjällään konsanaan :)
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
EASY!
DIY, EVVK, VMP, OMG, LOL, OMP, NIMBY, KÄTY, EHTSI, BOPO...
ja EASY.
Susanna Rahkamon&Petri Kokon perheessä sovelletaan lastenkasvatuksessa EASY:a:
Eat
Act
Sleep
Your time
(Hs Kuukausiliite 1/2013)
ja EASY.
Susanna Rahkamon&Petri Kokon perheessä sovelletaan lastenkasvatuksessa EASY:a:
Eat
Act
Sleep
Your time
(Hs Kuukausiliite 1/2013)
lauantai 5. tammikuuta 2013
Pitkän artikkelin lumo
Pitkistä aikakauslehtiartikkeleista raapustin tuossa joskus kesällä. Nyt on lukemamma niin, että pitkät kirjoitukset ovat orastava muoti-ilmiö maailmalla paitsi verkossa myös painetuissa lehdissä (HS tänään). Pitkien juttujen yksi rakenteellinen ja tyylillinen piirre on narratiivisuus:
- juttu eroaa perinteisestä uutisesta tai feature-jutusta siinä, että kirjoittaja käyttää kirjallisuuden, draaman tai elokuvan keinoja
- juttuun haasteltujen henkilöiden sanomat saatetaan lainausten sijaan korvata vuoropuheluilla
- juttuun voidaan rakentaa elokuvamaisia kohtauksia, jotka perustuvat tarkistettuihin tosiasioihin.
Lista on HS Kuukausiliitteen toimittajan Anu Nousiaisen, joka parhaillaan opiskelee narratiivista journalismia Oxfordissa. Kuukausiliitteen lisäksi HS:n mukaan narratiivista journalismia löytää suomalaisista aikakauslehdistä etsien mm. Imagesta ja Suomen Kuvalehdestä. Lisäisin tähän Kodin Kuvalehden henkilöjutut, jotka usein on rakennettu taitavasti ja monitasoisesti. Esim. viime kesältä nousee mieleen henkilökuva Suomen ainoasta parfyrmööristä; jutussa eri aikatasoja, kuvailua ja kohtauksia henkilön eri elämänvaiheilta.
Taiteen saralla usein taiteenlajit vaikuttavat toisiinsa tavalla ja toisella, miksei siis myös kirjoittamisen puolella. Faktan ja fiktion rajaa ei ole pidetty ehdottomana enää aikoihin, hupia on tarjoiltu uutisfaktan asussa ja uutisfaktan tarjoilemiseen on haettu uusia keinoja ja muotoja. Ja sinänsä fakta; niitä taitaa ylipäänsä olla aika vähän :)
Kymmenisen vuotta sitten tiedotusoppia Tampereella opiskellut tuttavani tuskaili, miksi piti opiskella kurssi kaunokirjallista kirjoittamista (olisiko ollut silloin nimellä luova kirjoittaminen); toimittajahan hänestä oli tulossa eikä (kauno)kirjailija! Vaan taidettiin olla narratiivisen journalismin hajulla jo siellä, vahingossa tai muuten....
- juttu eroaa perinteisestä uutisesta tai feature-jutusta siinä, että kirjoittaja käyttää kirjallisuuden, draaman tai elokuvan keinoja
- juttuun haasteltujen henkilöiden sanomat saatetaan lainausten sijaan korvata vuoropuheluilla
- juttuun voidaan rakentaa elokuvamaisia kohtauksia, jotka perustuvat tarkistettuihin tosiasioihin.
Lista on HS Kuukausiliitteen toimittajan Anu Nousiaisen, joka parhaillaan opiskelee narratiivista journalismia Oxfordissa. Kuukausiliitteen lisäksi HS:n mukaan narratiivista journalismia löytää suomalaisista aikakauslehdistä etsien mm. Imagesta ja Suomen Kuvalehdestä. Lisäisin tähän Kodin Kuvalehden henkilöjutut, jotka usein on rakennettu taitavasti ja monitasoisesti. Esim. viime kesältä nousee mieleen henkilökuva Suomen ainoasta parfyrmööristä; jutussa eri aikatasoja, kuvailua ja kohtauksia henkilön eri elämänvaiheilta.
Taiteen saralla usein taiteenlajit vaikuttavat toisiinsa tavalla ja toisella, miksei siis myös kirjoittamisen puolella. Faktan ja fiktion rajaa ei ole pidetty ehdottomana enää aikoihin, hupia on tarjoiltu uutisfaktan asussa ja uutisfaktan tarjoilemiseen on haettu uusia keinoja ja muotoja. Ja sinänsä fakta; niitä taitaa ylipäänsä olla aika vähän :)
Kymmenisen vuotta sitten tiedotusoppia Tampereella opiskellut tuttavani tuskaili, miksi piti opiskella kurssi kaunokirjallista kirjoittamista (olisiko ollut silloin nimellä luova kirjoittaminen); toimittajahan hänestä oli tulossa eikä (kauno)kirjailija! Vaan taidettiin olla narratiivisen journalismin hajulla jo siellä, vahingossa tai muuten....
torstai 3. tammikuuta 2013
Blogimuutto aikakauslehteen
Kalastajan vaimon blogista on vuosien mittaan tullut huippusuosittu. Pari vuotta Kalastajan vaimo alias Johanna bloggasi Indiedaysissä ja muutti bloginsa kanssa nyt vuoden alusta Me Naisten nettisivuille. Blogin lukijat tuntuvat olevan aika tyrmistyneitä muutosta, aikakauslehden blogipohja kun on erilainen kuin blogisivuston, ja myös blogin ulkoasua on muutettu. Bannerissa ei ole enää sivukuva kalastavasta naisesta isossa veneessä, vaan kasvokuva seisovasta naisesta rannalla. Pinkkiä väriä on paljon ja blogisti esitellään kalastajan vaimona.
Feministi voisi nähdä eron siinä, esitetäänkö nainen kuvassa toimijana vai sivustaseuraajana ja minkä kautta hänet esitetään: itsensä vai miehensä työn ja parisuhderoolinsa. Johanna kirjoitti jokin aika sitten Indiedaysin puolen blogissaan, että hänen miehensä ei ole ammattikalastaja, vaan urheilu- ja hupikalastuksen yrittäjä tms. On kyllä aika eri homma kuin kalastaja (josta Suomessa nousee mieleen lähinnä joku Linkola villapaitoineen ja äärikantoineen?)
Niin tai näin, aikakauslehden blogisti toimii aikakauslehden blogistina ja edustaa siten myös lehteä, jonka nettisivuille kirjoittaa. Toki se tuo muutoksia kirjoittajanprofiiliin. Se täytyy kyllä sanoa, että Johannan kuvaus- ja kuvankäsittelytaidot eivät pääse oikeuksiinsa uudessa aikakauslehden blogipohjassa. Vahva visuaalinen puoli on ollut Kalastajan vaimo -blogin kivijalka, joten toivottavasti yhden Suomen suosituimman aikakauslehden nettisivujen ylläpitäjillä on kiinnostusta mahdollistaa paremmin naisen taitojen ja lahjakkuuden hyödyntäminen
Siviiliblogista ylennytään nykyään jollekin mainosrahotteiselle blogisivustolle ja sieltä edelleen aikakauslehden nettisivuille? Uudenlaisia ja blogimaailman urapolkuja?
Feministi voisi nähdä eron siinä, esitetäänkö nainen kuvassa toimijana vai sivustaseuraajana ja minkä kautta hänet esitetään: itsensä vai miehensä työn ja parisuhderoolinsa. Johanna kirjoitti jokin aika sitten Indiedaysin puolen blogissaan, että hänen miehensä ei ole ammattikalastaja, vaan urheilu- ja hupikalastuksen yrittäjä tms. On kyllä aika eri homma kuin kalastaja (josta Suomessa nousee mieleen lähinnä joku Linkola villapaitoineen ja äärikantoineen?)
Niin tai näin, aikakauslehden blogisti toimii aikakauslehden blogistina ja edustaa siten myös lehteä, jonka nettisivuille kirjoittaa. Toki se tuo muutoksia kirjoittajanprofiiliin. Se täytyy kyllä sanoa, että Johannan kuvaus- ja kuvankäsittelytaidot eivät pääse oikeuksiinsa uudessa aikakauslehden blogipohjassa. Vahva visuaalinen puoli on ollut Kalastajan vaimo -blogin kivijalka, joten toivottavasti yhden Suomen suosituimman aikakauslehden nettisivujen ylläpitäjillä on kiinnostusta mahdollistaa paremmin naisen taitojen ja lahjakkuuden hyödyntäminen
Siviiliblogista ylennytään nykyään jollekin mainosrahotteiselle blogisivustolle ja sieltä edelleen aikakauslehden nettisivuille? Uudenlaisia ja blogimaailman urapolkuja?
tiistai 1. tammikuuta 2013
Uunipeltiä seinään
Kotivinkissä oli kuvavinkki lehden nettisivuille tee se itse -ohjeiden pariin: vanhoista uunipelleistä oli maalaamalla, liimaamalla ja muutoin askaroimalla tehty seinäkalenteri. Lisäkalenterille ei ole tässä huushollissa tarvetta, mutta muuta uutta käyttöä löytyi uunipelleille, kun parikymppinen sähköuuniarmas joulukuun puolivälissä päätti tehdä kuoleman: magneettimuistitauluiksi keittiön seinälle!
Kaltaiseni EHTSI:n eli Extreme Helpon Tee Se Itsen ystävä vain pyyhkäisi vain pellit rätillä riittävän puhtaiksi, värväsi miehen poraamaan mataliin pelteihin rei´ät nurkkiin ja naulasi pellit seinälle. Magneetit tarttuvat hyvin! Pari peltiä jäi keittiöstä yli, ne työhuoneeseen jollain tavalla tulossa lähiaikoina. Ehkä kera maalauksen, ehkä kera köysien...katsotaan. Kotivinkki onnistui inspaamaan taas! :)
lauantai 29. joulukuuta 2012
Helsingistä Amsterdamiin
Toimittaja, kirjailija Umayya Abu-Hanna on parissakin aikkarissa esillä juuri nyt. Abu-Hanna asui 30 vuotta Suomessa, kunnes muutti lapsensa kanssa Amsterdamiin kolme vuotta sitten. Syynä muuttoon oli rasismi Suomessa; se, että edelleen tummaihoinen saa kuulla vihamielistä mylvintää pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä ja tulee muutenkin huomioiduksi arjessa negatiivisesti.
Tuntuu, että edelleenkin Suomessa maahanmuutto- ja vaikkapa S2-asioista on vaikeaa käydä asiallista keskustelua; sitä on JOKO mamumyönteinen hippi TAI fasistinen rasisti näkemyksineen. Ihmiset pääsevät liikkumaan vapaammin kuin ehkä koskaan aiemmin, reilun kymmenen vuoden päästä laskelmien ja arvioiden mukaan joka neljäs helsinkiläinen on muuttanut Suomeen muualta tai on taustaltaan ulkomaalainen, ja niin vain pakomuutto Suomesta ilmavampiin ympyröihin on jollekulle todellista totta.
Tuntuu, että edelleenkin Suomessa maahanmuutto- ja vaikkapa S2-asioista on vaikeaa käydä asiallista keskustelua; sitä on JOKO mamumyönteinen hippi TAI fasistinen rasisti näkemyksineen. Ihmiset pääsevät liikkumaan vapaammin kuin ehkä koskaan aiemmin, reilun kymmenen vuoden päästä laskelmien ja arvioiden mukaan joka neljäs helsinkiläinen on muuttanut Suomeen muualta tai on taustaltaan ulkomaalainen, ja niin vain pakomuutto Suomesta ilmavampiin ympyröihin on jollekulle todellista totta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)