Aika aikaansa kutakin

Kesäkuussa aloitin, ennen syyskuuta lopetan :) Aika vetäytyä tästä bloggaamisesta siis. Syksyn kuviot ovat erilaiset kuin kesän kuviot, aika aikaansa kutakin ja kausittain kaikenlaista.

Ehkä jatkan, ehkä en, ans kattoo. Nyt tuntuu hyvältä antaa Makasiinimaniaa-blogin olla hiljaa ja puuhata muuta. Katsotaan, onko hiljaisuus ikuinen vai hetkisen ikuinen :)

Kyllästynyt aikakauslehtiin ja/tai bloggaamiseen niistä? Noup. Mutta nyt on näin, katsellaan, tuoksutellaan syksyä, hyisiä aamuja jo, kaikenmoista.

Kausittain

Oli kausi, jolloin ei kyennyt lukemaan kirjoja, olivatpa ne sitten romaaneja, tietokirjoja tai mitä tahansa. Kirjahiljainen kausi. Silloin oli mukava lukea aikakauslehtiä. Tuli sentään lukeneeksi jotakin; myös kirjoista, joista jonkusen on saattanut lukea nyt myöhemmin.

Joskus kirja on liian vaativa, pitkä, kokonainen tai jotakin liian. Silloin lehti saattaa olla sopivan pinnallinen, lyhyt, annosteltu, laaja tai jotakin sopivan.

Kausittain kaikenlaista.

Kesä on alkanut aamuisin ja iltaisin tuntua jo syksyltä. Televisiosta alkavat kohta uudet sarjat. Harrastuskuvioissa aloitusaikoja. On ollut mukava lukea kirjoja. Ehkä vähän aikakauslehtihiljainen kausi.

Ilman lisäaineita?

Internetissä alkuvuodesta lähtien julkaistu Sylvi on naistenlehti kulttuurista kiinnostuneille naisille. Näin Manu Haapalainen kuvailee päätoimittamaansa lehteä. "Naistenlehti ilman lisäaineita", luvataan alaotsikossa. Miten niin? Lehden keksologin tutkimissa Jyväshyvän kekseissä on ihan varmasti lisäaineita. Ja eikö minttusuklaakuppikakkujen vihreä elintarvikeväri ole ainakin melkein lisäaine? Lehden isossa kuvassa mimmit röökaavat; tupakassa ei varmaan ole lisäaineita, mutta kaikenlaisia myrkkymömmöjä kyllä.

Vähän outo siis tuo alaotsikko. Ehkä halutaan alleviivata vaihtoehtoisuutta ja sitä, ettei kyseessä ole konseptien mukaan ja perinteiseen aikakauslehtityyliin rakennettu julkaisu. Tehdäänkö tässä nyt kuitenkaan oikeasti uudentyyppistä lehteä vai rankistellaanko vain vanhaan tuttuun tyyliin ja ratsastellaan muodikkailla ajan ilmiöillä?

"Sylviä tehdään vapaaehtoispohjalta ja ilon kautta, kanssaeläjiä ja ympäristöä kunnioittaen sekä ennakkoluulottomuutta vaalien. Sylviä julkaisee osuuskunta." Tämä kyllä kuulostaa ihan virkeältä ja tervehenkiseltä touhulta. Ympäristön kunnioittaminen voisi muuten näkyä konkreettisesti vaikka niinkin, ettei vilkkuisi kuvissa kessuja käpälissä :)

Kel´ (epä)onni on...

Kodin Kuvalehdessä 8.8.2012 neuvotaan, kuinka pääsee eroon marmatuksesta. Pitää keskittyä hyvään, pitää kielteisyyspäiväkirjaa ja kehitellä vahvistuslauseita. Valittaminen on pahasta.

Valivali. Onko tuo valittaminen nyt aina niin paha juttu? Mur ja mar. Aina pitää olla kaikesta niin valoisana ja nähdä haasteet kasvunpaikkoina. Joskus on hommat päin mäntyä ja elämä syvältä. Ketuttaa silloin näe asian hyvät puolet -jeesustelu. Hymyssä suin on keskimäärin mukavampi hengitellä, mutta eivätkös ne padotut tunteetkin aiheuta kaikenlaisia verisuonitukoksia, päänsisäisistä tukoksista puhumattakaan?

Joskus parisen vuotta sitten jostain naistenlehdestä luin, että Mikko Kuustonen oli ostanut tyttärelleen paidan, jossa lukee Positiivisuus on perseestä. Mahtavaa. Koska välillä se on. Ja silloin kunnon valivali saattaa helpottaa tehokkaammin kuin hampaat irvessä -hypehype.

Pitkää tavaraa

Keskiviikkona Radio Helsingissä vieraina olivat aikakauslehtimaailmassa työskentelevät Manu Haapalainen ja Jenni Lieto. Haapalainen ja Lieto keskustelivat naistenlehtien tekemisestä ja aikakauslehtien tulevaisuudesta.

Pitkiä aikakauslehtijuttuja ei enää lueta. Tämän luulemuksen Lieto tyrmäsi. Pitkään eri aikakauslehtien parissa työskennellyt Lieto kertoi, että jos lehdestä puuttuvat pidemmät jutut, heti tulee lukijapalautetta asiasta. Pitkille aikakauslehtijutuille on edelleen kysyntää.

Tuntuu, että aikakauslehtien lukemiseen liittyy muutenkin paljon vähättelyä ja kivettyneitä käsityksiä. Aikakauslehdet ovat hömppää, naistenlehdet varsinkin, eivätkä kerro mistään oikeista asioista (tai ainakaan oikean mittaisilla jutuilla) sun muuta.

Onko niin, että edelleenkin naisten juttuja on lupa jotenkin halveksua yleisesti? Älykkäiden, itseään kunnioittavien naistenkin sopii nyrpistellä naisille suunnatuille aikakauslehdille? Kenties aikamme naisvihamielisyyden muoto?

Ja kuitenkin ero esimerkiksi ns. asian ja hömpän välillä on joskus vain veteen hahmoteltu piirto. Viihdettä ja ns. kivikovaa asiaa miksaillaan mediamaailmassa joka päivä. "Joujou" sanoi Ylen uutisankkurikin tässä taannoin uutislähetyksessä. (Se meni kyllä ehkä vähän yli...)

Väärään ajosuuntaan

Automainoksissa kaarat huristelevat useimmiten oikealle, lukusuuntaan. Sanotaan, että se tuo kuvaan liikkeentuntua; etiäpäin ollaan menossa. Jos halutaan mainosta katsovan keskittyvän itse kohteeseen eikä liikkeentuntuun, automobiili saattaa jököttää nokka vasemmalle. Suurimmassa osassa automainoksia liike on kuitenkin tupannut olemaan vasemmalta oikealle.

Mutta mitämitä? Tuoreessa Kuukausiliitteessä joka ikisen automainoksen nelipyöräinen on menossa - vasemmalle! Toyota kiitää kaupunkimaisemassa kovaa vauhtia "taaksepäin", Skoda patsastelee coolina, kun sen takana parkourraillaan konttisatamassa ja kaksi Fordia nököttää ruohokentällä auringonpaisteessa kaikessa rauhassa.

Matkalla menneisyyteen? Ajassa taaksepäin? Vai oikeastaan eteenpäin, koska ne kaikki muut autot menevät totuttuun tapaan oikealle eteenpäin, ja siihenhän silmämme alkavat olla jo aika turtuneita?

Mitä on rajattu pois?

Maisema heinäkuiselta Oulujoelta pyörälenkin varrelta....

                                ....ja sama paikka kamera metrin verran enemmän vasemmalla...

Aika eri paikka tai ainakin aika erilainen tunnelma...

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Valokuva on todiste. Kuva ei valehtele. Ehkä. Kuva kertoo valitut tuhat sanaa, todistaa sen mitä halutaan todistaa ja kertoo omanlaisensa totuuden, on se sitten valehtelua tai totta.

Hairahtanut

Mainokset ottavat mimmistä välillä vallan. Viime keväänä ihmevoide BB:n mainoksia oli siellä täällä aikakauslehdissä, ja ilmeisesti alkoi tuntua, että beebee on jo siinä määrin maitoa, että sitä pitäisi löytyä joka naisen varastoista. Ja jos se kerran samaan aikaan peittää, tasoittaa, valaisee, kosteuttaa ja ravitsee....pakkohan sen on olla HYVÄÄ! Syntyi siis ostopäätös ja ihan ehta ostotapahtuma.

No, muuttuiko elämä BB-voiteen myötä mihinkään ja silisikö hipiä? Enpä tiedä. Jostain syystä jäi putelista 2/3 joka tapauksessa käyttämättä. Kestoripsiväriä jos alkavat mainostaa, siihen takuulla seuraavaksi retkahdan...sammakosta prinssiksi ja haituvaripsestä kuningatarräpsyksi...

Janssonien saari

Helsingin edustan Pirttisaarella; Klovharuun matkaa jonkin verran

Helsingin Sanomien elokuun Kuukausiliitteessä on ihana artikkeli Lapsuuteni Klovharju. Artikkelissa Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson palaa hetkeksi saarelle, jossa vietti lapsuutensa kesiä.

Sophia Janssonin lähiperheeseen kuuluivat isä, täti ja tämän naiskumppani sekä isoäiti. "Tämä on myöhemmin vaikuttanut mielipiteeseeni siitä, mitä on hyvä vanhemmuus. On ihan yhdentekevää, onko lapselle vaikka vain isä tai vain äiti, kunhan hänellä on hyvä koti ja rakkautta suodaan ja näytetään", Jansson sanoo artikkelissa.

Kaksiulotteisella matkalla

Joka paikkaan ei voi matkustaa itse. Joka paikkaan ei ehdi matkustaa itse. Joka paikkaan ei ole aikaa tai rahaa matkustaa itse. Joka paikkaan ei halua matkustaa itse.

Kirjojen ja lehtien avulla voi matkustaa moniin paikkoihin, joihin muuten ei matkaisi.

Eihän se koettua ole, haistettua, maistettua ja kuultua, kaikkien aistien matka, mutta eräänlainen kaksiulotteinen matka kuitenkin. Yksi hyvä matkajuttu voi tarjota monelle hyvän nojatuolimatkan.

Ja joskus lähellä on kaukana ja tässä muualla. Kuten Suomenlinna elokuisena lauantaiaamupäivänä.

Ihon alle

Kaikenlaista henkilökohtaista ihmisistä kertovat lehdet. Läheltä ovat valokuvat, kasvokuvat etenkin. Ihohuokoset melkein näkyvät, ripsien määrän voi laskea. Nykyisyyttä avataan, menneisyyteen kurkataan ja tulevaan tähystetään. Ihmiskohtalot kutkuttavat, elämäntarinat herättävät uteliaisuuden. Katso! Näe! Oho! Kerro! Näy! Kuulu!

Pitää olla omakohtaisia kokemuksia, itse kokeiltua ja kerrottua. Ihan oikeita juttuja ja tosielämän stooreja. Pärstät myyvät ja ihmiskasvot kiinnostavat. Sanotut väännetään haluttuun muotoon ja satojen sanojen joukosta poimitaan ehkä vain muutama. Kärjistetään, yksinkertaistetaan ja väännetään. Välillä rautalangasta, välillä pumpulista.

Paparazzit saattavat pörrätä kattojen yllä. Jotkut ovat suojassa vain suljettujen kaihtimien takana, osa ei sielläkään. Jollakulla on hyvä julkisuuskuva, toisella yksityisyyttä ei järin ollenkaan. Kaikki kerrotaan ja paljosta vaietaan, samaan aikaan ehkä molempia.

Ketkä pääsevät ääneen, kuka milläkin tavalla ja minkäkinlaisessa valossa? Mikä jää kertomatta, mikä on vain omaa ja yksityistä?

Takas normaaliin

Me Naisissa 30/2012 on artikkeli kahdesta suomalaisnaisesta, jotka ovat aikansa seikkailleet erityisruokavalioiden planeetalla. Kokeiltu on mm. karppausta, raakaravintoa ja paleodieettia, eikä niistä mikään oikein toiminut kummallekaan. Loppujen lopuksi molemmat naiset toteavat, että heille sopii parhaiten ihan tavallinen ruoka ja vanha kunnon lautasmalli.

Tiede-lehdessä 7/2012 julkaistussa artikkelissa selvitellään, onko luomu parempaa kuin ns. tavallinen ruoka. Luomu maistuu paremmalta. Luomu on terveellisempää. Luomu hellii eläimiä. Luomu säästää luontoa. Näinhän usein sanotaan. Artikkelissa sanotuista otetaan mittaa ja uskomuksista painoa, ja lopputuloksena on, ettei luomu ole eri vinkkeleistä ja monipuolisesti tutkailtuna ihan niin mahtavaa kuin millaisessa valossa se paistattelee. (Veikkaanpa kyllä, että lehti saa paljon luomua puolustavien kannanottoja vastaansa...)

Ruokajutuissakin muoti-ilmiöt vaihtelevat, suositukset elävät ja trendit paukkuvat. Nyt hip ja cool, noussut ja nousussa on lähiruoka. Paluuta perusjuttuihin ja normaaliin kai sekin.

Muutaman metrin päässä kotikeittiössä tässä taannoin leivottu keksonen puki yllättävästi uunissa ylleen pilkkuasun :) Pilkunviilaajan nassupalaksi oikein passeli?