Helsingistä Amsterdamiin

Toimittaja, kirjailija Umayya Abu-Hanna on parissakin aikkarissa esillä juuri nyt. Abu-Hanna asui 30 vuotta Suomessa, kunnes muutti lapsensa kanssa Amsterdamiin kolme vuotta sitten. Syynä muuttoon  oli rasismi Suomessa; se, että edelleen tummaihoinen saa kuulla vihamielistä mylvintää pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä ja tulee muutenkin huomioiduksi arjessa negatiivisesti.

Tuntuu, että edelleenkin Suomessa maahanmuutto- ja vaikkapa S2-asioista on vaikeaa käydä asiallista keskustelua; sitä on JOKO mamumyönteinen hippi TAI fasistinen rasisti näkemyksineen. Ihmiset pääsevät liikkumaan vapaammin kuin ehkä koskaan aiemmin, reilun kymmenen vuoden päästä laskelmien ja arvioiden mukaan joka neljäs helsinkiläinen on muuttanut Suomeen muualta tai on taustaltaan ulkomaalainen, ja niin vain pakomuutto Suomesta ilmavampiin ympyröihin on jollekulle todellista totta.

Lyömätön tarjous kera kuorrutusten

 

Nyt niitä taas saa, nyt niitä taas saa...aikakauslehtien superhypertarjouksia postilaatikkoon nimittäin. Nimellä lähetettyjä tarjouksia vain sinulle, heh, kera houkuttelevien tilaajalahjojen. Säännöllisen epäsäännöllisesti sitä myös hairahtuu tilaajaksi, joskus kiitos hyvän lehtitarjouksen, toisinaan kutkuttelevsn tilaajalahjan, useimmiten molempien :)

 

Joskus sain Annan tilauksen myötä nahkaisen lompakon. Sitä tuli käytettyä monta vuotta aina siihen hetkeen, kun kolikko-osaston vetoketju meni rikki (mitäs oli kolikoita isomman rahan puutteessa lompakossa niin paljon). Luhdan pyyhkeet, Finlaysonin liinat, Marimekon meikkipussukat ja Iittalan keramiikat ovat pääsääntöisesti myös päätyneet käyttöön. Korujen, hopeistenkin, kanssa sen sijaan on vähän niin ja näin: ei oikein kehtaa käyttää pelossa, että tulevat tunnistetuksi lehden tilaajalahjoiksi. Ehkä tilaajalalahjassa ei ole mitään noloa, mutta jotenkin kuitenkin....käyttöesine voi olla sattuman kautta kotiin päästetty, mutta korun kanssa on vähän niin, että sen pitäisi olla jotenkin itse valitumpaa ja/tai henkilökohtaisesti saadumpaa eikä siinä avuksi riitä, että tarjouskuponkiin on oma nimi kirjoitettu ja tarjous on juuri minulle...

 

Aikakauslehden tilauksista, myös kestotilauksista, pääsee kuitenkin näppärämmin eroon kuin jäsenyydestä kuntoklubille, joten aika usein ruksi löytyy kohdasta

etenkin, jos tilaalalahjat ovat jotain kohtuullisen yleisjärkevää ja funktionaalista :)

Rohkeita valintoja

Vuosi alkaa olla iltapuolellaan ja uuden vuoden aamu sarastella...eilisiltana makkarin lehtipinkasta valikoitui käpäliin Voi hyvin 9/2012. Pitkässä artikkelissa käsitellään rohkeutta: mitä rohkeus on, mitä hyvää se tuo elämään, miten rohkeutta oppii ja millaiset teot elämässä ovat rohkeita. Pari poimintaa lehden lukijoiden rohkeista valinnoista:

"Lopetin jatkuvan laihdutuksen. Keski-ikäisenä pitää jo hyväksyä itsensä nahkoineen ja karvoineen. Hallitut paheet ovat elämän suola."

"Olen karsinut elämästäni energiasyöpöt ihmiset. Ennen kuuntelin loputtomiin toisten turhaa valitusta ja ongelmia. Kun oma terveyteni alkoi huonontua, lopetin yhteydenpidon rasittavien ihmisten kanssa. Tein sen pelkästään oman hyvinvointini takia lisätäkseni jaksamista ja elämäniloa."

"Julkaisin omakustanteena kirjan, mikä oli taloudellisesti melkoinen riski. Rohkeutta vaati sekin, että aloitin päätoimisen jatko-opiskelun noin kuusikymppisenä ilman varmuutta taloudellisesta toimeentulosta."

Oma rohkea valintani? Sen miettiminen on itse asiassa aika haastava paikka. Kylmiltään vaikea nimetä yhtä. Ehkä saaristolaivuritutkinnon oppimäärän opiskelu ja tutkinnon suorittaminen hiljattain on pienimuotoinen sellainen....tai ellei nyt ihan rohkea valinta, niin jonkinlainen askelsarja oman mukavuusalueen ulkopuolelle kuitenkin.

Oikeaan aikaan

 

Eilisen sanomalehti, tämän päivän kalankääre; viime kuun aikakauslehti, ensi kuun lehtikorin pohjimmainen? Ajan hermolla. Eräässä blogissa kirjoittaja tässä taannoin selitti, että vaikka isokuvioiset tehostetapetit ovat nyt totaalisen OUT, hän liisteröi sellaisen kuitenkin nyt huusholliinsa ihan uhmallaankin. Apua. Ei kai kukaan OIKEASTI mieti, tohtiiko jotain tehdä vai onko se liian so last season? 

 

Välillä aikakauslehtiinkin kaipaa vähän anarkiaa: lumihiutalekoristeita keskelle heinäkuun ja mansikkamaisemia kaamokseen. Vaan niin eletään aikaa aikakauslehdessä kuin muuallakin, tätä hetkeä tai oikeastaan muutamaa viikkoa jo etukäteen. Alkaako joulukin olla jo tavallaan suoritettu nyt alta pois ja oikeastaan eletään jo alkukevättä....ja aikakauslehtien toimituksissa ollaan varmaan jo pitkälle ensi syksyssä...

Positiivisuuspakkopaita

Suosikin viimeinen numero ilmestyi hiljattain. Kuuskytluvulta vuoteen 2012. Aika hurjan pitkä taival aikakauslehdelle Suomessa, ja vielä hurjempi tulevaisuus: sitä ei ole.

Lehden viimeisessä numerossa paras teksti on ehkä Elli Mäkilän pääkirjoitus. Mäkilä ei yritä ajatella positiivisesti eikä pakkonäe edustamansa aikakauslehden kuoppaamisessa mitään kasvamisen paikkoja saati valopilkkuja, vaan tekstiksi purettu tunne on avoimen mollivoittoinen eikä sitä ole yritetty muuksi kuorruttaa.

Aitous puhuttaa aikana, jona moneen asiaan joko suhtaudutaan ironisesti tai jona kaikkeen on jotenkin pakotettua suhtautua positiivisesti? Aina ei kuitenkaan voi eikä edelleenkään ehkä pidä.

Oikeassa alakulmassa

Mainoskuvissa mainostettava tuote tai sen tuotemerkki on usein kuvan alalaidassa oikeassa alakulmassa. Miten kultaisen leikkauksen säännöt nyt sitten menevätkään, jotain tekemistä asialla lienee tämän klassisen (kuva)sommittelun kanssa. Aika luontevasti silmä hakeutuu oikeaan alakulmaan, ja aikakauslehden sivuja selailtaessa sivun oikea alakulma myös jää "silmään" pisimpään, kun jo seuraavan aukeaman kääntää esiin (jos mainoskuva siis on aukeaman oikealla sivulla).

Testi satunnaiseen, lehtikasan siivouksen jäljiltä pinon päällimmäisenä olevaan lehteen (HS Kuukausiliite marraskuu 2012) osoittaa, että valtaosassa mainoksista oikeassa alakulmassa on joko mainostettava tuote, sen tuotemerkki tai yrityksen logo. Jossain mainoksessa tällä "kuumalla paikalla" ovat hinta- tai tuotetiedot, mutta yhdessäkään mainoskuvassa tämä paikka ei ammottanut tyhjyyttään tai niin sanoakseni visuaalis-informatiivista käyttämättömyyttään.

Ehkä joulukuuta tarpoo eteenpäin joku muukin "tonttu", jolle moisten asioiden havaitseminen ja huomaaminen mediamaisemassamme ovat ISOJA ilonaiheita ;)  

Hiljaa, hyvin hiljaa

Hiljaisuus. Ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Aikaa. Hetkiä. Jotakin noista tai kaikkia yhteensä. Onneksi ei ole pakko; mikään taho ei maksa blogistani eikä tämän myötä odota ja oleta mitään. Itsellenihän tämä homma kaiken kaikkiaan aluksi ja loppujen lopuksi onkin :)

Glögi-juustopiirakan reseptiä (Kodin Kuvalehti tai Kotivinkki tässä taannoin) tuli testattua ihan hyvin tuloksin (enkä viittaa nyt kuvan tarkkuuteen :)....

mutta muuten on ollut jonkinlainen antiaikakauslehtikausi kai. Vähän hätkähdyttävää oli lukea Helsingin Sanomista 23.11.2012 Talous-sivuilta uutinen aikakauslehtikustantamisen maailmasta: Seura-lehden haastattelussa Allerin, Otavamedian ja A-lehtien johtajat ovat kertoneet harkitsevansa lehtien kuljettamista Ahvenanmaalle ja niiden postittamista sieltä Suomeen. Tällä tavoin vältyttäisiin arvoslisäveron maksamiselta. Jo on peliä ja touhua, sanon minä.

Vanhoja aarteita

Mahtavan kirja-aarteen äärelle pääsin tänään ihan yllättäen! Kymmenittäin kirjastosta poistettavia kirjoja, joista sai napsia vapaasti haluamansa mukaan ennen niiden päätymistä revitykseen, hävitykseen ynnä kaikenmuotoiseen lopulliseen katoamiseen...

Paitsi että painotuotteet maailmassa tulevat ja menevät, ilmestyvät ja katoavat, niitä myös arkistoidaan sinnikkäästi. Tuoreessa Tiede-lehdessä on artikkeli Kansalliskirjastosta ja sen kirjavarastosta, joka tätä nykyä kattaa 3 000 000 kirjaa ja kausijulkaisua sekä 40 00 000 kappaletta muuta aineistoa kuten karttoja ja pienpainatteita. Monta on nollaa ja jykevä säilytyspaikka: peruskallion sisässä Helsingin ydinkeskustan alla varastossa, jolla on mittaa 180 metriä. Huh! Joskus tuolla kirjavarastossa käyneenä täytyy kyllä myöntää, että aika hiljentävä paikka. Kansakunnan massamuisti, jonka "päällä" tepastelemme Helsingin Kirkkokadulla ja Yliopistonkadulla... 

Pullotavarana lähikaupasta

Valokuvaaja Sami Kero toivoo Kodin Kuvalehdessä, että perspektiiviä myytäisiin pullotavarana lähikaupassa. Hyvinvoivalla pallonpuoliskolla känistään Facebookin ärsyttävistä ominaisuuksista ja bensan hinnasta, kun toisella puolella maailmaa pommit räjähtelevät ja ihmisoikeuksia poljetaan aikuisten oikeasti.

Jonkinlaista laajempaa perspektiiviä kaipaa esim. autoliikenteessä silloin, kun juuri ennen punaisia valoja jonkun bemarikuskin on ihan pakko ohittaa.....vain päästäkseen edelleni jonottamaan samoihin liikennevaloihin. Perillä määränpäässä bemarikuski ei kuitenkaan ole yhtään sen aiemmin kuin olisi muutenkaan mutta tuleepahan tehneeksi tyhmänrohkean ohituksen kapealla tienpätkällä. Jonkinlaisen perspektiivihörpyn tarpeessa epäilemättä lienen kyllä itsekin, kun moinen ihan vain yksinkertaisesti ääliömäinen toiminta edes nostattaa mitään ajatuksia saati tunteita ;)

LUNKI KUSKI. Jukka-Pojan, tai onko se nyt sitten Soul Captain Bandin, biisin pitäisi soida tauotta kaikissa automusiikkilaitteissa säännöllisin väliajoin. Siinä sitä on perspektiiviä ynnä liikenneoppia tiivistettynä letkeään muotoon!

Tuunattu

Kyllä, eilisestä pähkinäpiiraspettymyksestä sai rakenneltua ihan hyvän jälkkäri"keon" kera suklaajäätelön ja suklaapalojen. Kotivinkin resepti ei siis lennä paperilennokkina keräykseen, joskin ei ehkä kuitenkaan ansaitse paikkaa reseptiarkistossa :)

Samaisen lehdet vinkit uuniperunoiden täytteiksi toimivat kyllä mainiosti! Aineksista turkkilainen jugurtti, fetajuusto, persilja, tuorejuusto, ranskankerma, savukala, paprika, punasipuli ja mustapippuri sai loihdittua kolme erilaista sangen oivaa täytettä. Kokonaisuskoni aikakauslehdissä julkaistuun reseptiikkaan pysyy vahvana :)

  

Ei menny niinku...

Tuppaavat olemaan nuo makasiinien ruokakuvat veden kielelle nostattavia. Aina ei mene niinku Strömsössä, kuten sanotaan, ja juuri nyt, pähkinäpiirasreseptin testaamisen jälkeen, tuntuu, että olisiko tämä niitä hetkiä, kun Strömsö on aika kaukana:

Tarvitseeko selittää kuvaa? :) Vasemmalla uuden leivontareseptin testaamiseen innoittanut kuva pähkinäpiiraasta resepteineen, oikealla kotikondiittorin "luomus", huh huh...Ei tuo sentään palanut ole, vaikka siltä(kin) näyttää, joten elättelen toivoa, että nichellamaisella ennakkoluulottomuudella tuosta PÄHKINÄPAISTOKSESTA saa kuitenkin raaka-ainetta huomiseen jälkiruokaan..ja kun varaa tarpeeksi niitä muita raaka-aineita...

Inspiratsiooni

Heti kun halloweenista ja isänpäivästä päästiin, mediakuvaston ovat vallanneet joulujutut. Tonttuja, kynttilöitä, valosarjoja, joululiinoja, pipareita, glögimukeja, minikuusia, leivontaohjeita, lahjakuvastoja, askarteluvinkkejä, alennuskuponkeja, ahdistustunnustuksia ja jälleen ikuisia synninpäästöjä: helppo joulu tänä vuonna.

Vielä ilmestymättömässä (21.11.2012) Kotivinkissä fiilistellään joulua inspiraatiokuvin. Musta-puna-valkoinen joulu näyttää kyllä raikkaalta ja on helppo toteuttaa...ehkä puna-valkoraitaisia, käytöstä poistettuja paitoja tyynynpäällisiksi ja mustista ynnä valkoisista papereista pallosia, pallosista roikkoketjuja, musta-valkoiset pussilakanat esiin ja ja ja...hiljalleen :)  

Terve kiitos, kiitos sairas

Kuukausiliitteessä 11/2012 kaivataan ilmaisua "ole hyvä" kassatilanteisiin. Sekä asiakas että myyjä toistelevat "kiitosta" eikä mihinkään oikein synny luontevaa väliä, johon "ole hyvän" tuikkaisi.

Pikkutyttönä tuntui joskus oudolta, kun kiitokseen ruoasta saikin jossain vastauksen "kiitos" "ole hyvän" sijaan. Sanoja halusi varmaan kiitellä ruokailijaa hyvästä syömisestä ja siitä, että ruoka oli maistunut. Oudolta "kiitos" kuitenkin kuulosti.

Onko "ole hyvän" sanominen jotenkin vähän pöyhkeää (suomalaisessa kulttuurissa)? "Ole hyvän" lausuja on puhtaasti antajapuolella ja kiittäjä puolestaan saamapuolella. Kiittäminen jostain on ehkä hitusen luontevampaa kuin antajapuolelle julistautuminen samaan tapaan kuin on ainakin joskus jotenkin helpompaa antaa lahja kuin saada se ja palvella kuin olla palveltavana...

Eräs kerta ruokakaupan kassalla kyllä tervehdittiin aika oudosti:

Asiakas: Terve.
Kassahenkilö: Sairas.   

Harhanäkymiä

"Huoli nuorten laimeasta vaali-innosta sisältää myös harhan. Poliittinen osallistuminen on muutakin kuin lippu uurnassa. Monille nuorille äänestäminen on yhdentekevää, koska he kokevat voivansa vaikuttaa toisenlaisin keinoin, hyvin arkisissa asioissa. Mitä syö ja ostaa, ovat nekin kannanottoja. Vanhan kaartin on vaikea tätä ymmärtää."

Jukka Ruukki/Tiede marraskuu 2012

Vaikeus luopua

Viime viikolla pihalla yritti vielä yksi kohmeinen ruusu sinnitellä sohjon keskellä, ei malttanut jättää suvea polo...

Aika vaikeaa on kyllä usein luopua asioista, olivat ne sitten vaatteita, kirjoja, levyjä tai astioita.  Sielunasioista, paikoista ja ihmisistä puhumattakaan! Marja Puustinen pohtii Kodin Kuvalehdessä luopumisen tuskaa, ajattelee, että ehkäpä juuri pakkoluopumisen vastapainoksi niin paljon työnnetään kädet taikinaan ja kukkapenkkiin, vaalitaan ihmissuhteita ja liikutaan luonnossa, ylipäätään tehdään asioita, joiden säilymiseen voi vaikuttaa itse. Mene tiedä, mutta voihan näillä joku yhteys olla.

"Kun arjen muutos kiihtyy, luopumisen taidosta tulee yhä tärkeämpi kansalaistaito. Milloin pitää päästää irti tutusta palvelutiskistä ja siirtyä nettiin, milloin on luovuttava ajatuksesta, että oma kotikunta säilyy itsenäisenä", Puustinen kirjoittaa. Vastakarvaisesti luopuminen puolustaa paikkaansa onneksi sekin:

"Mutta jupisemalla olen onnistunut helpottamaan luopumisen tuskaani."

Sitruunapizza

Pitsasta olikin juttua tuossa ihan hetki sitten. Tuoreessa Kodin Kuvalehdessä ruokasivuilla kehuttiin valkoista pitsaa, pizza biancaa. Esiin oli kaivettu resepti Glorian Ruoka&Viinistä kesältä kahden vuoden takaa. Kiinnostus heräsi täälläkin: millaista se on, pitsa ilman tomaattimurskaa ja tomaatteja?

Pyöräytin taikinaksi peruspitsapohjani (joka tähän pitsatyyppiin on ehkä vähän liian pullava). Ranskankermaa varasin pellilliseen pitsaa pari purkkia, siihen sekaan tuli sitruunan raastettu kuori, 4 tl sitruunanmehua, ripaus suolaa ja jonkin verran mustapippuria.

Paistaminen tapahtui ohjeen mukaan neljässä vaiheessa: 1. pelkkä pelti, kunnes kiertoilmauuni oli 225-asteinen, 2. leivinpaperille kaulittu ja pellille siirretty pitsapohja kymmenisen minuuttia, 3. ranskankerman levitys pohjalle ja pohja edelleen uuniin kolmeksi minuutiksi ja 4. ilmakuivatut kinkut (esim. 80 g) reiluina riekaleina päälle ja taas hela hoito uuniin minuutiksi-pariksi.

Lopuksi päälle salvianlehtiä ja pari ruokalusikallista oliiviöljyä sinne tänne pirskotellen.  

Omaan suuhun erilaista ja ihan makoisaa, lasten suussa outoa ja ällöä. Eräämmänlaista gourmetia siis :) Parasta tässä pitsassa on ehkä eräs raaka-aine ominaisuuksineen: sitruunan hehkuvankeltainen väri harmaassa marraskuussa. Kuvan sitruuna tosin meinasi päätyä post-paremman puutteessa-kurpitsaksi ja sai kylkeensä jo tussihahmotusta silmien paikasta... 

Teininä sen tajuaa?

Muusikko Maija Vilkkumaa sanoi muutama vuosi sitten jossain aikakauslehdessä, olisiko ollut Image, että teinit ovat sydän verellä asioista, jotka aikuisenakin ovat merkityksellisiä. Tuo ajatus on usein noussut mieleeni; tuntuu, että niin se usein menee. Se, mikä puhutteli teininä, koskettaa jollakin lailla vielä myöhemminkin, esim. kolme- ja nelikymppisenä. Se musiikki, jota teininä kuunteli, saattaa olla oman musiikkimaun pohja koko loppuelämän ja niitä juttuja, joita teinarina piti ehdottomasti puolustamisen arvoisina, ei ehkä lähde ihan helposti vastustamaan myöhemminkään...?

Ehkäpä juuri tätä taustaa vasten psykologi Jarkko Rantasen muotoilema "Ihmisen suurimmat innostuksen lähteet ovat näkyvissä jo 12-17 -vuotiaana ja pysyvät yleensä samoina läpi elämän" (Gloria marraskuu 2012) osui silmääni. Tuntuu, että ainakin omalla kohdallani se on juuri näin: jo teininä tunsi, minkä tyyppiselle alalle kuuluu. Ammattinimikkeestä ei ollut tietoa saatika eksaktia ymmärrystä tulevasta työnkuvasta, mutta tunnistan muistoissani, että joku sellainen iso linja oli ihan selkeästi hahmollaan sanotaan nyt vaikka 14-vuotiaana.

Säännöllisen epäsäännöllisesti siunastellaan mediassakin, miten kamalan nuorina keskeiset uravalintaan liittyvät valinnat tehdään: Lukioon vai ammattikouluun? Mahdollisimman suoraan työelämään vai mahdollisimman pitkään opiskellen? Mitä alaa opiskelemaan? Ehkä tuota Rantasen sanomaa vasten tämä kaikki ei olekaan niin kauheaa....että jos sitä nuori kuitenkin jossain  sydämensä sopukassa tietää/tuntee omat pääjuttunsa ja on jo huomannut, mihin asioihin suurin innostuksensa ja kiinnostuksensa kohdistuu? Ja vielä kun voi vaihtaa alaa, opiskella uudelleen, kokeilla ja kehittyä...

Ketä kiinnostaa?

Miksi pitää blogia? Ketä kiinnostavat muiden blogit, kun omankin pitämisessä on puuhaa riittämiin? Kuka blogeja lukee? Kenelle blogit ovat?

Tämä blogi, varmaan moni muukin blogi, on ensi sijassa kirjoittajalle itselleen. Tuleepahan kirjattua ajatuksiaan, mietittyä ainakin joskus aiheentynkää sekä pidettyä kirjoittamisrutiinia yllä. On sitä pöllömpiäkin rutiineja ehkä tässä maailmassa. Lukeminen kannattaa aina ja kirjoittaminen ainakin joskus ;)

Kuvat liittyvät teksteihin tai ovat liittymättä. Tähän voisi laittaa kuvan kirjoittajasta tietokoneensa ääressä, kuvia pöydällä lepattaen palavista kynttilöistä tai tai tai. Kuvien joukossa on kissa. Tummaa suklaata, marmeladia ja lakumattoraitoja. Tuumiva ilme: HHHMMMMMMMM! 

Kirjoittaja kirjoittaa itselleen ja ainakin ajatuksissaan/toiveissaan myös jollekin lukijalle, sanotaan. Ehkä. Jos jotakuta kiinnostaa blogia seurata, sehän on vallan mukavaa. Jaettuja ajatuksia, kommentoituja kokemuksia.

Tai sitten vain juttelua omien ajatustensa kanssa :)

Minulle parista blogista on tullut jokseenkin tärkeitä. Harvoin tulen blogien kommenttibokseihin mitään kirjoittaneeksi enkä ole lukijaksikaan "rekisteröitynyt", mutta mukava on linja-autoa odotellessa tai tylsänä nollahetkenä kurkata, että mitähän sille...jota en tunne, mutta joka saattaa juuri tänään jakaa blogissaan jonkun hyvän ajatuksen, terävän kysymyksen, ihanan kuvan tai kokeilukelpoisen reseptin... 

Elämä on

Elämäntaidonvalmentajien ilmoituksia on alkanut tupsahdella lähikaupan ilmoitusseinälle! Kun maalaislähiömäisessä miljöössä mainostetaan laiffin koutsaamista, siitä lienee tullut jokaihmistavaraa?

Lokakuun Gloriassa on Kirsi Pihan loistava kolumni elämänvalmentamisesta. Pari lainausta:

"Lähes joka viikko jostakin tupsahtaa uusi elämänvalmentaja, life coach. Tulokkaiden määrästä voisi päätellä, että meillä on huutava tarve elämämme valmentamiseen. "

"Jotenkin sitä kuvitteli, kuten mainoksessakin aikanaan, että "elämä on". Sen sijaan nyt näyttää, että eläminen onkin taito - -."

"Ymmärrän kyllä, että life coach haluaa pelkkää hyvää. Ehkä huolestuttavinta ilmiössä on kuitenkin se, että aika vahvasti tuntuu siltä kuin siinä sokea nyt taluttaa toista sokeaa, jotta itse saisi näkönsä takaisin."

Ynnä muita tymäköitä virkkeitä ajan ilmiöstä koutsaamisesta :)

Tässä joskus alkusyksystä Hesarissa julkaistussa Viivi ja Wagner -stripin yhdessä kuvassa on elämä mottoineen mokomineen aika ytimekkäästi paketissa:

Missäs se mun otsalamppu olikaan...?

Pirkassa on tuo iki-ihana, klassikko ja legendaarinen palsta Niksi-Pirkka :) Näihin pimeisiin löytyy niksi niihinkin tuoreimmasta:

"Älä turhaan sytytä valoja huoneisiin, kun haet tavaroita. Otsalampulla näet paremmin ja säästät energiaa."

Ja toki mukana on myös vanha kunnon sukkahousukikka:

"Voit torjua jänisten tuhoja kiertämällä käytetyt ja pesemättömät sukkahousut omenapuun runkoon. Jänikset inhoavat ihmisen hajua."

Jo on komia näky pihalla tuo! : D Taustalla joku otsalamppuilee makkarissa komeron perukoilla villahaalaria esiin kaivaen...

Käyttökelpoista arkieinsteinimiä on myös runoilija Heli Laaksosen jossain joskus tuumaama: kylässä kannattaa syödä maha täyteen. On kuulemma kunnon varsinaissuomalaista viisautta tuo :)

Pitsa poikineen

Tuoreessa Oliviassa on kiva ruoka-artikkeli erilaisista pitsoista. Coolit pitsat, kuten artikkelissa uudentyyppisiä pitsoja kutsutaan, ovat pitsoja, joissa pohja on kohdallaan ja täytteet kekseliäitä. Jauhelihan, tonnikalan, ananaksen ja homejuuston tilalta (tai lisäksi) cooleissa pitsoissa voi olla täytteenä mm. nachoja, mansikoita, mustaamakkaraa, omenaa, muikkuja, chorizoa, lammasta tai suklaata.

Virkistävä näkökulma pitsoihin, jotenkin ikävän yleinen kun tuntuu olevan mielipide pitsasta jonkinlaisena kakkosluokan ruokana. Pitsapohja voi kuitenkin olla pohja monenmoisille makuinnovaatioille ja pitsa itsessään pohja luovuudelle :)

Cooleja pitserioita löytyy varmasti jo monelta nurkalta. Yhtä tiedän testanneeni: kesäkuussa Porvoossa avattua Gabriel 1763: ta. Listan Rautakauppa, Pellinki ja Gabriel maistuivat heinäkuisena iltana hyvältä ja, hmm, uudenlaiselta :)

Kaksi kuukautta

Täällä taas. Kahden kuukauden aikana aikakauslehtiä on tullut luettua, selailtua ja katsasteltua ihan normaaliin tapaan, mutta en ole siitä vain kirjoitellut täällä. Aika....voi kunpa tuota olisi enemmän kaikkeen kiinnostavaan...!

Tässä tauon aikana kahden kuukauden ajalta nousee ykkösenä aikakauslehtimaailmasta mieleen uutinen Suosikin saattelemisesta hautaan. Nyyh ja haikeus, lehteen kun liittyy aika paljon nostalgisia muistoja teiniajoilta 90-luvun alusta... Mutta jos ei lehti taloudellisesti kannattanut niin ei kannattanut, minkäs teet. Musa, tyylit ja lekrupalstat ovat nykyään netissä, ja printtipuolella taidetaan olla koko ajan ahtaammalla.

Tähän samaan syssyyn havainto: Kodin Kuvalehden paperilaadun muuttuminen. Viimeisimmän numeron paperilaatu on ohuempi ja karheampi kuin aiempien lehtien. Nyyh, tällä uudenlaisella paperilla kun eivät kuvat näytä samalta kuin kiiltävämmällä ja paksummalla paperilla ja visuaalinen ilme on siis saanut jos ei ihan ilmiviiltoa niin ainakin kohtuukolauksen. Mikähän tässä on taustalla: lehden muuttaminen ekologisemmaksi myös painatustavaltaan vai rahansäästö? Jos kyse on ensimmäisestä, olisi se ehkä kannattanut brändätä paremmin eli tuoda muutos positiivisessa valossa lukijalle eikä vain vaihtaa painopaperia...?

Aika aikaansa kutakin

Kesäkuussa aloitin, ennen syyskuuta lopetan :) Aika vetäytyä tästä bloggaamisesta siis. Syksyn kuviot ovat erilaiset kuin kesän kuviot, aika aikaansa kutakin ja kausittain kaikenlaista.

Ehkä jatkan, ehkä en, ans kattoo. Nyt tuntuu hyvältä antaa Makasiinimaniaa-blogin olla hiljaa ja puuhata muuta. Katsotaan, onko hiljaisuus ikuinen vai hetkisen ikuinen :)

Kyllästynyt aikakauslehtiin ja/tai bloggaamiseen niistä? Noup. Mutta nyt on näin, katsellaan, tuoksutellaan syksyä, hyisiä aamuja jo, kaikenmoista.

Kausittain

Oli kausi, jolloin ei kyennyt lukemaan kirjoja, olivatpa ne sitten romaaneja, tietokirjoja tai mitä tahansa. Kirjahiljainen kausi. Silloin oli mukava lukea aikakauslehtiä. Tuli sentään lukeneeksi jotakin; myös kirjoista, joista jonkusen on saattanut lukea nyt myöhemmin.

Joskus kirja on liian vaativa, pitkä, kokonainen tai jotakin liian. Silloin lehti saattaa olla sopivan pinnallinen, lyhyt, annosteltu, laaja tai jotakin sopivan.

Kausittain kaikenlaista.

Kesä on alkanut aamuisin ja iltaisin tuntua jo syksyltä. Televisiosta alkavat kohta uudet sarjat. Harrastuskuvioissa aloitusaikoja. On ollut mukava lukea kirjoja. Ehkä vähän aikakauslehtihiljainen kausi.

Ilman lisäaineita?

Internetissä alkuvuodesta lähtien julkaistu Sylvi on naistenlehti kulttuurista kiinnostuneille naisille. Näin Manu Haapalainen kuvailee päätoimittamaansa lehteä. "Naistenlehti ilman lisäaineita", luvataan alaotsikossa. Miten niin? Lehden keksologin tutkimissa Jyväshyvän kekseissä on ihan varmasti lisäaineita. Ja eikö minttusuklaakuppikakkujen vihreä elintarvikeväri ole ainakin melkein lisäaine? Lehden isossa kuvassa mimmit röökaavat; tupakassa ei varmaan ole lisäaineita, mutta kaikenlaisia myrkkymömmöjä kyllä.

Vähän outo siis tuo alaotsikko. Ehkä halutaan alleviivata vaihtoehtoisuutta ja sitä, ettei kyseessä ole konseptien mukaan ja perinteiseen aikakauslehtityyliin rakennettu julkaisu. Tehdäänkö tässä nyt kuitenkaan oikeasti uudentyyppistä lehteä vai rankistellaanko vain vanhaan tuttuun tyyliin ja ratsastellaan muodikkailla ajan ilmiöillä?

"Sylviä tehdään vapaaehtoispohjalta ja ilon kautta, kanssaeläjiä ja ympäristöä kunnioittaen sekä ennakkoluulottomuutta vaalien. Sylviä julkaisee osuuskunta." Tämä kyllä kuulostaa ihan virkeältä ja tervehenkiseltä touhulta. Ympäristön kunnioittaminen voisi muuten näkyä konkreettisesti vaikka niinkin, ettei vilkkuisi kuvissa kessuja käpälissä :)

Kel´ (epä)onni on...

Kodin Kuvalehdessä 8.8.2012 neuvotaan, kuinka pääsee eroon marmatuksesta. Pitää keskittyä hyvään, pitää kielteisyyspäiväkirjaa ja kehitellä vahvistuslauseita. Valittaminen on pahasta.

Valivali. Onko tuo valittaminen nyt aina niin paha juttu? Mur ja mar. Aina pitää olla kaikesta niin valoisana ja nähdä haasteet kasvunpaikkoina. Joskus on hommat päin mäntyä ja elämä syvältä. Ketuttaa silloin näe asian hyvät puolet -jeesustelu. Hymyssä suin on keskimäärin mukavampi hengitellä, mutta eivätkös ne padotut tunteetkin aiheuta kaikenlaisia verisuonitukoksia, päänsisäisistä tukoksista puhumattakaan?

Joskus parisen vuotta sitten jostain naistenlehdestä luin, että Mikko Kuustonen oli ostanut tyttärelleen paidan, jossa lukee Positiivisuus on perseestä. Mahtavaa. Koska välillä se on. Ja silloin kunnon valivali saattaa helpottaa tehokkaammin kuin hampaat irvessä -hypehype.

Pitkää tavaraa

Keskiviikkona Radio Helsingissä vieraina olivat aikakauslehtimaailmassa työskentelevät Manu Haapalainen ja Jenni Lieto. Haapalainen ja Lieto keskustelivat naistenlehtien tekemisestä ja aikakauslehtien tulevaisuudesta.

Pitkiä aikakauslehtijuttuja ei enää lueta. Tämän luulemuksen Lieto tyrmäsi. Pitkään eri aikakauslehtien parissa työskennellyt Lieto kertoi, että jos lehdestä puuttuvat pidemmät jutut, heti tulee lukijapalautetta asiasta. Pitkille aikakauslehtijutuille on edelleen kysyntää.

Tuntuu, että aikakauslehtien lukemiseen liittyy muutenkin paljon vähättelyä ja kivettyneitä käsityksiä. Aikakauslehdet ovat hömppää, naistenlehdet varsinkin, eivätkä kerro mistään oikeista asioista (tai ainakaan oikean mittaisilla jutuilla) sun muuta.

Onko niin, että edelleenkin naisten juttuja on lupa jotenkin halveksua yleisesti? Älykkäiden, itseään kunnioittavien naistenkin sopii nyrpistellä naisille suunnatuille aikakauslehdille? Kenties aikamme naisvihamielisyyden muoto?

Ja kuitenkin ero esimerkiksi ns. asian ja hömpän välillä on joskus vain veteen hahmoteltu piirto. Viihdettä ja ns. kivikovaa asiaa miksaillaan mediamaailmassa joka päivä. "Joujou" sanoi Ylen uutisankkurikin tässä taannoin uutislähetyksessä. (Se meni kyllä ehkä vähän yli...)

Väärään ajosuuntaan

Automainoksissa kaarat huristelevat useimmiten oikealle, lukusuuntaan. Sanotaan, että se tuo kuvaan liikkeentuntua; etiäpäin ollaan menossa. Jos halutaan mainosta katsovan keskittyvän itse kohteeseen eikä liikkeentuntuun, automobiili saattaa jököttää nokka vasemmalle. Suurimmassa osassa automainoksia liike on kuitenkin tupannut olemaan vasemmalta oikealle.

Mutta mitämitä? Tuoreessa Kuukausiliitteessä joka ikisen automainoksen nelipyöräinen on menossa - vasemmalle! Toyota kiitää kaupunkimaisemassa kovaa vauhtia "taaksepäin", Skoda patsastelee coolina, kun sen takana parkourraillaan konttisatamassa ja kaksi Fordia nököttää ruohokentällä auringonpaisteessa kaikessa rauhassa.

Matkalla menneisyyteen? Ajassa taaksepäin? Vai oikeastaan eteenpäin, koska ne kaikki muut autot menevät totuttuun tapaan oikealle eteenpäin, ja siihenhän silmämme alkavat olla jo aika turtuneita?

Mitä on rajattu pois?

Maisema heinäkuiselta Oulujoelta pyörälenkin varrelta....

                                ....ja sama paikka kamera metrin verran enemmän vasemmalla...

Aika eri paikka tai ainakin aika erilainen tunnelma...

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Valokuva on todiste. Kuva ei valehtele. Ehkä. Kuva kertoo valitut tuhat sanaa, todistaa sen mitä halutaan todistaa ja kertoo omanlaisensa totuuden, on se sitten valehtelua tai totta.

Hairahtanut

Mainokset ottavat mimmistä välillä vallan. Viime keväänä ihmevoide BB:n mainoksia oli siellä täällä aikakauslehdissä, ja ilmeisesti alkoi tuntua, että beebee on jo siinä määrin maitoa, että sitä pitäisi löytyä joka naisen varastoista. Ja jos se kerran samaan aikaan peittää, tasoittaa, valaisee, kosteuttaa ja ravitsee....pakkohan sen on olla HYVÄÄ! Syntyi siis ostopäätös ja ihan ehta ostotapahtuma.

No, muuttuiko elämä BB-voiteen myötä mihinkään ja silisikö hipiä? Enpä tiedä. Jostain syystä jäi putelista 2/3 joka tapauksessa käyttämättä. Kestoripsiväriä jos alkavat mainostaa, siihen takuulla seuraavaksi retkahdan...sammakosta prinssiksi ja haituvaripsestä kuningatarräpsyksi...

Janssonien saari

Helsingin edustan Pirttisaarella; Klovharuun matkaa jonkin verran

Helsingin Sanomien elokuun Kuukausiliitteessä on ihana artikkeli Lapsuuteni Klovharju. Artikkelissa Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson palaa hetkeksi saarelle, jossa vietti lapsuutensa kesiä.

Sophia Janssonin lähiperheeseen kuuluivat isä, täti ja tämän naiskumppani sekä isoäiti. "Tämä on myöhemmin vaikuttanut mielipiteeseeni siitä, mitä on hyvä vanhemmuus. On ihan yhdentekevää, onko lapselle vaikka vain isä tai vain äiti, kunhan hänellä on hyvä koti ja rakkautta suodaan ja näytetään", Jansson sanoo artikkelissa.

Kaksiulotteisella matkalla

Joka paikkaan ei voi matkustaa itse. Joka paikkaan ei ehdi matkustaa itse. Joka paikkaan ei ole aikaa tai rahaa matkustaa itse. Joka paikkaan ei halua matkustaa itse.

Kirjojen ja lehtien avulla voi matkustaa moniin paikkoihin, joihin muuten ei matkaisi.

Eihän se koettua ole, haistettua, maistettua ja kuultua, kaikkien aistien matka, mutta eräänlainen kaksiulotteinen matka kuitenkin. Yksi hyvä matkajuttu voi tarjota monelle hyvän nojatuolimatkan.

Ja joskus lähellä on kaukana ja tässä muualla. Kuten Suomenlinna elokuisena lauantaiaamupäivänä.

Ihon alle

Kaikenlaista henkilökohtaista ihmisistä kertovat lehdet. Läheltä ovat valokuvat, kasvokuvat etenkin. Ihohuokoset melkein näkyvät, ripsien määrän voi laskea. Nykyisyyttä avataan, menneisyyteen kurkataan ja tulevaan tähystetään. Ihmiskohtalot kutkuttavat, elämäntarinat herättävät uteliaisuuden. Katso! Näe! Oho! Kerro! Näy! Kuulu!

Pitää olla omakohtaisia kokemuksia, itse kokeiltua ja kerrottua. Ihan oikeita juttuja ja tosielämän stooreja. Pärstät myyvät ja ihmiskasvot kiinnostavat. Sanotut väännetään haluttuun muotoon ja satojen sanojen joukosta poimitaan ehkä vain muutama. Kärjistetään, yksinkertaistetaan ja väännetään. Välillä rautalangasta, välillä pumpulista.

Paparazzit saattavat pörrätä kattojen yllä. Jotkut ovat suojassa vain suljettujen kaihtimien takana, osa ei sielläkään. Jollakulla on hyvä julkisuuskuva, toisella yksityisyyttä ei järin ollenkaan. Kaikki kerrotaan ja paljosta vaietaan, samaan aikaan ehkä molempia.

Ketkä pääsevät ääneen, kuka milläkin tavalla ja minkäkinlaisessa valossa? Mikä jää kertomatta, mikä on vain omaa ja yksityistä?

Takas normaaliin

Me Naisissa 30/2012 on artikkeli kahdesta suomalaisnaisesta, jotka ovat aikansa seikkailleet erityisruokavalioiden planeetalla. Kokeiltu on mm. karppausta, raakaravintoa ja paleodieettia, eikä niistä mikään oikein toiminut kummallekaan. Loppujen lopuksi molemmat naiset toteavat, että heille sopii parhaiten ihan tavallinen ruoka ja vanha kunnon lautasmalli.

Tiede-lehdessä 7/2012 julkaistussa artikkelissa selvitellään, onko luomu parempaa kuin ns. tavallinen ruoka. Luomu maistuu paremmalta. Luomu on terveellisempää. Luomu hellii eläimiä. Luomu säästää luontoa. Näinhän usein sanotaan. Artikkelissa sanotuista otetaan mittaa ja uskomuksista painoa, ja lopputuloksena on, ettei luomu ole eri vinkkeleistä ja monipuolisesti tutkailtuna ihan niin mahtavaa kuin millaisessa valossa se paistattelee. (Veikkaanpa kyllä, että lehti saa paljon luomua puolustavien kannanottoja vastaansa...)

Ruokajutuissakin muoti-ilmiöt vaihtelevat, suositukset elävät ja trendit paukkuvat. Nyt hip ja cool, noussut ja nousussa on lähiruoka. Paluuta perusjuttuihin ja normaaliin kai sekin.

Muutaman metrin päässä kotikeittiössä tässä taannoin leivottu keksonen puki yllättävästi uunissa ylleen pilkkuasun :) Pilkunviilaajan nassupalaksi oikein passeli?

Perunajauhopeikko potut naamalla

- Auringossa kärähtäneitä poskipäitä tai nenänpäätä voi painella raaoilla perunanpuolikkailla.
- Tuoreiden tomaattien murska tai viipaleet puhdistavat rasvoittuvaa ihoa.
- Pikafreesauksen tukalle saa hieromalla perunajauhoja hiusten tyveen.
- Murskatusta valkosipulista, perunajauhoista ja sitruunamehusta saa jalkahauteen.
- Pikaliftaava naamio kasvoille syntyy sekoittamalla keskenään munanvalkuainen ja ruokalusikallinen sitruunamehua.
- Silmäpussit talttuvat raaoilla ja jääkaappikylmillä peruna- tai kurkkuviipaleilla
- Puutynnyriin kerättyä sadevettä voi käyttää hiustenpesuun.
- Lorauttamalla maitoa vesipaljuun syntyy ihoa pehmentävä kylpyvesi.

Vinkkejä viisikymmentäluvulta? Niksejä extreme-kommuunista? Neuvoja ulkoavaruudesta? Kikkoja kovahipiäisille? Ei, vaan tee se itse -kauneudenhoitovinkkejä/Me Naiset 26.7.2012.

Kandee olla mies?

Pekka Mykkänen Helsingin Sanomien Tätä elämää -palstalla tänään:

"Me Naiset - Suomen suurin naisten viikkolehti - tarjoaa elämyksiä, vinkkejä ja samastumisen kohteita kerran viikossa."

"En kuulu vakiolukijoihin, mutta innostuin sattumoisin selaamaan 12.7. ilmestynyttä numeroa työpaikkani miestenhuoneessa. Yhden istuman perusteella lehti on melkoinen pläjäys suorittamista ja paremman elämän kilvoittelun ahdinkoa, vaikka yleisilme onkin raikas, iloinen, elämänmyönteinen ja niksejä pullollaan."

"Lehdessä näytetään käyvän jatkuvaa piilotaistoa miessukupuolta kohtaan."

"Jos sukupuolen saisi valita ja valinta tehtäisiin Me Naisten lukemisen perusteella, mieheys vaikuttaisi houkuttelevalta."

Tai sitten on ihan houkuttelevaa olla nainen, joille aikakauslehtitarjontaa on siinä määrin enemmän, ettei naistenhuoneessa tarvitse innostua bongaamaan male bondingia eli miessidoksia miehille suunnatuista aikakauslehdistä, jos sellaisen nyt sattuu ylipäätään käsiinsä saamaan :)

Kriitikon kynsissä, help yourself

Eilispäivän Hesarissa on artikkeli kirjallisuuskritiikeistä: siitä, mikä merkitys kriitikoiden työllä suurelle yleisölle on ja missä määrin kirjoja luetaan kirjallisuuskritiikkien innoittamina. Artikkelin pääsisältö: Luota omaan lukumakuusi; kirjallisuuskriitikkokin on vain yksi lukija kaikkien joukossa. Kriitikon teilaama teos voi olla mahtava lukukokemus monelle.

Aikakauslehdissä kirjallisuutta esittelevät ja teoksia esille nostavat usein lehden tekijät. Paljon hyödynnetty tapa on myös päästää erilaisia lukijoita ääneen kirjasuosituksineen, joko julkimoita tai ns. taviksia. Tällöin kirjan esittelee/arvioi ja/tai sitä suosittelee periaatteessa kuka tahansa Lukija. Välillä joku teos on monen huulilla ja listoilla, ja tulee tätä kautta myös tehokkaasti "markkinoiduksi" mahdollisille lukijoille.

Hyvin usein tulee kyllä jostain lehdestä bongattua kirjavinkki. Emma Salokosken Kodin Kuvalehdessä alkukesällä suosittelema Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa on nyt luettu samoin kuin Arto Pietikäisen teos Joustava mieli. Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta (Duodecim 2010). Ko. teoksen pohjalta kirjoitetun artikkelin luin jostain aikakauslehdestä keväällä. Eräämmänlaista self help -kirjallisuutta molemmat, joista tuota Pietikäistä suosittelisin kernaasti etiäpäin. Hyvin kirjoitettu tietokirja!

Kuuman päivän kaffedrinksut

Me-lehdessä Sami Garam "duunaa helppoa Siwa-safkaa". Samin reseptillä tuli duunattua kahvijogurttia helleherkuksi tänään. Nam! Ohje on yhdelle.

1 dl turkkilaista jogurttia
2 dl maitoa
3 tl murukahvia
3 rkl hunajaa

Vatkaa ainekset tehosekoittimessa tai blenderissä kuohkeaksi juomaksi ja nauti :)

Sisustusparkissa

MeNaisissa 19.7.2012 on artikkeli kahdesta sisustushullusta suomalaisnaisesta. Toisen koti on romanttinen pastellinsävyinen shabby chic, toisen minimalistisen graafisen musta-valkoinen.

Omissa tyylilajeissaan hienoja sisustuksia molemmissa kodeissa!

Muttamutta. Miten voi olla niin varma, että on sielun- ja sisustusmaisemaltaan varmasti shabby chic tai graafikko pidemmän aikaa? Miten joku tyyli varmasti miellyttää niin pitkään, että siihen nojaten kannattaa rakentaa koko huushollin sisustus? Näitä usein miettii, kun näkee tyylipuhtaita koteja lehtien sivuilla ja toisinaan ihan tosielämässäkin. Mistä moinen varmuus kumpuaa? Ettei käy niin, että puolimatkassa visiopäämäärään visio onkin jo toisaalla ja päämäärä käänteisessä suunnassa? Mistä tietää jaksavansa olla jossain sisustusparkissa ainakin sen verran aikaa, että kannattaa johdonmukaisesti rakentaa sitä tyyliä sitten askel askeleelta ja satsata siihen niin aikaa, vaivaa kuin rahaakin? Ettei levottomuus valtaa mieltä: valkoinen ala jumittaa, pitsit tökkiä, musta-valkoisuus viiltää silmää, retro ahdistaa ja country kutittaa...

Metsävuosi

Heinäkuun alun Kodin Kuvalehti oli jo matkalla paperinkeräykseen, mutta nappasin vielä jemmaan lukeakseni Tarja Hirvasnoron Vuosi metsässä -artikkelin. Artikkeli kertoo suomalaispariskunnasta, joka vietti kokonaisen vuoden luonnontahtisesti eläen Lapin ikimetsissä.

Jäkälien hengitysten kuuntelua, alusvaatteita syöviä myyriä, kultapiiskuaterioita, revontulten kruunaama tähtitaivas ja pajunkuoren imeskelyä päänsärkyyn. Aika erilainen vuosi kuin suomalaista peruselämää eläen, huh huh.

Ei voi kuin ihailla moista ja ihmetellä, miten paljon täytyy taipua ja kaikenlaista TIETÄÄ kyetäkseen moiseen. Tällaisena peruspetrana metsässä käväisee joskus vain hätäseltään ja kangistuu kauhusta hirvikärpäsiä kohdatessaan.....siitä puhumattakaan, että valmistaisi ateriakseen poroaitaan törmänneen nuoren ukkometson, peseytyisi lumessa ja purovedellä kuukausikaupalla tai puolustautuisi myyrien joukkohyökkäyksiä vastaan.

Romantisoituja ovat luonnosta otetut valokuvatkin, kun itse kuvauskohteesta oikeasti aika etäällä on...?

Jos Kotkaan päivänä kesän...

Fiskarsin-kesäreissulla kahvilasta ostin Hannu Rinteen tänä vuonna julkaistun teoksen Perinnemestarin matkaopas rannikon puukaupunkeihin. En ole puutalo-olio enkä perinne-elli, mutta opus tarttui käteen, koska siinä matkaopastellaan rannikon kaupunkeja Oulu-Hamina -välillä, ja jostain syystä Suomen rannikko on mieleeni Naantaleine, Ouluine, Porvoine päivineen.

Kotka on yksi rannikkokaupungeista, jossa ei ole tullut vielä käytyä, ja ajatus matkasta sinne joko veneellä tai autolla on vaellellut mielessä jonkin aikaa.

Kun jotakin päässään lilluttaa, se usein tulee vastaan ihan missä vain. Viikkonen sitten matkasin EB:llä Helsingistä kotiapäin ja käsiini linja-autossa osui (tietenkin :) EB:n asiakaslehti Expressi 2/2012, jossa on muutaman sivun juttu mistäpä muusta kuin Kotkasta matkailuvinkkeine kaikkineen. Hei joo! Kotka calling todellakin joskus lähiaikoina :)

Valakosesta

Valakonen on kestosuosikki sisustuksesa. Ei oo tarttenu ettiä valakosia koteja, mökkejä ja muita huusholleja lehtien sivvuiltakkaan. Onha se valosa väri ja passaa hyvin pohojosen pimmeeseen. Ja on hyvä tausta kaikile muile väreile. Raikas ja ajaton.

Mutta vissiin kokovalakoseen on jo silimä väsyny, ku ei se ennää oo niin ihana ku enne. Täysvalakasun jäläkeen on alakanu kaivata värejä. Vaatejutukki on jo pitemmän aikaa ollu niin valakosia.

Semiäijä fasaani

Sukupuolisensitiivisyys

Aikamoinen tämän ajan sana. Jotkut nykyvanhemmista haluavat kasvattaa lapsensa sukupuolisensitiivisesti eli lapsen (biologista?) sukupuolta tuomatta esille tai korostamatta. Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius kertoo olevansa tällainen vanhempi (Voi hyvin 5/2012). Straniuksella on alle vuoden ikäinen lapsi Ruska, on hän sitten tyttö tai poika.

Vaate- ja leluosastoilla tytöille on tyttöjen jutut, pojille poikien. Sininen on poikain väri, punainen tyttöjen (vaikka alunperin värisymboliikka on ilmeisesti ollut päinvastainen: punaista on pidetty voimakkaana, aktiivisena ja maskuliinisena värinä ja sininen taas on mielletty viileäksi, etäiseksi ja feminiiniseksi). Pikkumimmeille on prinsessat, Littlest Pet Shopit ja Barbiet; pätkäkundeille örkkimöröt, Autot ja Angry Birdsit. Lego-sarjoissakin on selkeästi erikseen paketit tyttölöille ja poikaloille. On mies- ja naisvaltaiset opiskelu- ja työskentelyalat, äijäjoogaa, naiskuskeja, miesseminaareja, nainen ja auto -palstoja jne jne...

On siis ihan hyvä edelleen vähän jyristellä tuota mies vs. nainen -jakoa, semminkin kun homma ilmeisesti menee niin, ettei kukaan ole joko miespuolinen tai naispuolinen vaan jokainen on jotain näiden kahden "ääripään" välistä. Ja mitäs se ranskalaisfilosofi sanoi...."Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan", erikseen on biologinen ja psykologinen sukupuoli....yms. yms. yms.

Mutta jotenkin tuntuu menevän jopa vähän luonnonvastaiseksi sumentaa ihmisen sukupuoli kokonaan. Eläimistössäkinhän on koiraita ja naaraita, ja niillä kummallakin sukupuoleen sidottua toimintaa. Ehkä ääriajattelulla saadaan kuitenkin nostettua esiin hyviä kysymyksiä ja kyseenalaistetaan totuttuja ajattelu- ja toimintatapoja? Eläimillä ei ole harkinnanmahdollisuutta sen suhteen, miten ne sukupuoltaan toteuttavat, esim. kuinka räikeän värikkäänä fasaaniuros kukkoilee tai kuinka ruskeasti sorsamuija haluaa naarauttaan korostaa, joten kai tässä on homo sapiensin erityismahdollisuuksista ja vapaudestakin kyse ;)

Filmi omas pääs

"Myötäsyntyinen mielikuvitusmaailma on paras tavarani. Ei ol tarvet trampat ulkomail taik hankki 3D-huvei, ko omas pääs mene joku filmi jatkuvaste."

(Runoilija Heli Laaksonen Ekoego-palstalla/Voi hyvin 5/2012)

Whoopies!

Täytekeksi whoopiesien (!) resepti oli Kotivinkissä tässä ihan taannoin. Nappasin talteen ja ajattelin, että ehkä joskus...

Tänään sadepäivän puuhana tuli testattua reseptiä. Vaniljarahkan sijaan välissä on kuningatarrahkaa, sitä kun sattui jääkaapissa olemaan, ja kruunuina killuvat pihalta mansikat :)

Reseptissä puhutaan 200 grammasta rahkaa, mutta se määrä jäi kyllä vähäiseksi; kannattaa varata enemmän (varsinkin jos haluaa, että täyte tursuaa reseptikuvan kaltaisesti keksien välistä :)

Taikinan lusikoiminen pursotinpussiin kannattaa ehkä unohtaa; jämäkän taikinan saa annosteltua pellille lusikkamenetelmällä kenties vähemmällä sotkulla ja säätämisellä.

Nelivuotiaan leipuriapurin silmin yhdestä täytekeksistä tuli kieltään näyttävä punasilmäinen sammakko :)

Lauseita laineilla

Kesäkuussa täällä kirjoittamaani "Emma Salokosken kirjalistalta (Kodin Kuvalehti) poimin yhden kirjan omaksi Tämän luen tänä kesänä -kirjakseni: Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä. Kertoo ilmeisesti meditoinnista ja itsensä kuuntelusta ja muistuttaa rakenteeltaa ja tyyliltään romanttista kioskinovellia; mikä yhtälö!" liittyen:

Kirjasta on nyt luettu 2/3. Aika  osuva kuvaus tuo kioskinovellimainen, mutta antoisaa luettavaa kyllä, kunhan silmillä on en pidä pahana jenkkipaatosta -filtteri. Omaelämäkerralliseen teokseen on ommeltu mukaan ihan mukavasti kaikensorttista pohdiskelua ja myös tieto-osuuksia esim. Italiaan, joogaan, ashrameihin ja italialaisiin kaupunkeihin liittyen.

Niin, olen kirjan mukana ollut nyt vasta Italiassa ja Intiassa; kolmas osa eli Indonesia on vielä lukematta.

Oiva kesäkirja. Hömppä, muttei ihan pelkkä hömppä.

Pulloposteja Fiskarsissa

Kotivinkistä taannoin tuli repäistyä talteen matkavinkkisivu, jossa suositeltiin Fiskarsin-vierailua. Eilen kesäretkellä Fiskarsissa kiertelimme putiikit, lounastimme ja kahvittelimme. Maku&Muoto -näyttely makasiinissa jäi näkemättä :( mutta esimerkiksi pullopostiasetelman kellumista joessa oli mukava silmäillä:

Jokaisessa pullossa sisällä postia. Kenelle ja mitä? :)

Kaikkee sitä oppii

• Koivun mustat ja rusehtavat viirut koostuvat korkkihuokosista, joiden kautta kaasut pääsevät liikkumaan kuoren läpi.
• Valkoisesta rungon väristä voi olla hyötyä koivulle, sillä rungolta tuhohyönteisiä syövät pedot erottavat saaliinsa helposti.
• Koivun tuohi on täysin vesitiivis.
• Pohjoisen koivut saattavat olla valkorunkoisia siitä syystä, että valkoinen heijastaa valoa ja hidastaa rungon lämpemistä; on hyvä, ettei runko pääse sulamaan ennen maaperän sulamista, koska juuret eivät saa routaisesta maasta vettä vielä silloin, kun kevätaurinko alkaa lämmittää ja oksiin puhjeta silmut.

(Maria Korteila: Mistä koivu saa värinsä? Tiede 6/2012)

Liikaa dekoja?

Naistenlehtien liika lukeminen on mitä ilmeisimmin pahasta. Pahimmat köökkipsykologit löytyvät porukasta, joka tykkää olla nenä kiinni naistenlehdessä, "Ootko lukenut liikaa naistenlehtiä?" ja sitä rataa.

Samaan vaaralliseen lehtiryhmään kuulunevat sisustuslehdet. Tuomas Vimman romaanissa Raksa hörhösisustussuunnittelijaa kuvaillaan liikaa Deko-lehteä lukeneeksi ja T.I.L.A-ohjelmaa katsoneeksi.

Tuttavani tunnusti joskus stressaantuneensa naisten- ja sisustuslehdistä. "Ihan kivahan niitä on selailla, mutta tulee olo, että oman elämän pitäisi olla aikakauslehtielämää, ja se alkaa ahdistaa."

Miksi?

Idea sieltä, toinen täältä, selailu tuonne, silmäys toisaalle...ja lehdillä kai on tasan se valta, jonka niille itse antaa. Vapautta :) lienee sen pohtiminen, minkä ottaa tosissaan ja minkä kevyemmin.

Vapaa on vain umpihanki

Tuoreessa Yhteishyvässä on artikkeli vapaudesta. Suomalaiset kokevat itsensä vapaiksi etenkin mökillä, metsässä ja kesälomalla. Vapautta suomalaisille ovat myös muun muassa luonto, puhdas ilma, terveys, itsenäinen valtio, varallisuuden suomat ostamis- ja omistamismahdollisuudet, kansalaisoikeudet, yksinolo, lainoista vapautuminen, mahdollisuus erota ja pyörällä ajaminen.

Jäin artikkelin luettuani oikein miettimään tuota vapautta tässä vapaassa maailmassa ja vapaassa maassa :) Milloin sitä voisi itse sanoa olevansa vapaa tai kokevansa jonkinlaista vapautta? Ainakin kun

• voi milloin vain kävellä vesihanan luo, kaataa lasiin vettä ja juoda (ulkomailla ja mökeillä pala vapaudesta on poissa, kun on ostopullovesien ja kaivokanisterien varassa).
• on seurassa, jossa voi olla oikeasti oma itsensä.
• saa päästellä polkypyörällä hyvällä ilmalla.
• voi lämmittää saunan periaatteessa koska vain (sen sijaan, että viikkokalenterissa on säännöllinen saunavuoro).
• pystyy kaupassa tutkailemaan rauhassa tarjontaa ja joko ostaa tai olla ostamatta.

Ja olisihan noita muitakin! Vaan ken väylää kulkee, väylän on vanki...? :)

"Koskaan et muuttua saa..."

Lue uudistunut lehti! Uudistimme lehden - tutustu! Nyrp. Pöh. Taas uudistuksia :( Aikakauslehtiä päivitetään, ajanmukaistetaan ja uudistellaan välillä ehkä turhankin tiuhaa tahtia. Juuri, kun on tottunut johonkin lehtilogoon ja ehtinyt tykästyä johonkin vakiopalstaan, se muutetaan tai hävitetään. Ajan virrassa on välillä vaikea lipua iloisena mukana, kun kiintyy johonkin ja pääsee tuntemisen suomalle mukavuusalueelle...

Tai ehkäpä pitää vain ymmärtää vaihdella lehtiä, joita seuraa, ettei kiinny liikaa ja totu johonkin, ala pitää sitä itsestäänselvänä ja muuttumattomana? "Koskaan et muuttua saa...." ja kuitenkin "on niin mukavaa, kun et kuitenkaan jumitaaaaaaaaa......."

Säteileekö?

Juhani Ahon Rautatiessä 1800-luvun loppupuolelta pelätään uudenlaista rautaista tietä. Ennen sitä oli pelätty noitia, pimeää, mustaa surmaa, helvettiä ja vaikka mitä.

Radiot ja telkkarit kun yleistyivät, oli ilmoilla pelkoa. Mikroaaltouunien kanssa pelättiin (ei saa seistä uunin edessä, kun mikrossa ruoka lämpiää...) ja kännyköiden laturien kanssa on pelätty; räjähtää voivat ja ylikuumeta.

Lisäksi on nyt tämä säteily! Auringon, tietokoneiden, ydinlaitosten ja kännyköiden.

Tutkijat kommentoivat kännykkäkauhua tuoreessa Opettajassa. Rauhoittavaa luettavaa: paniikkiin ei aihetta, kun ei poski ja tassut ihan koko ajan ole kännykässä kiinni eikä ehdoin tahdoin soittele kellarissa, liikkuvassa junassa tai muussa paikassa, jossa kenttä on armottoman huono. Tekstiviestejä kannattaa suosia, koska silloin puhelin säteilee vain hetken, jona viesti lähtee tai saapuu. Lapsia ja nuoria kannattaa opastaa varmuuden vuoksi, lehdessä sanotaan.

Älypuhelinpaniikki seuraavaksi? Että puhelin on älykkäämpi kuin käyttäjänsä, että ÄLY oikein SÄTEILEE laitteesta, heh heh....

Säteilevä ihminen. Se on muuten kehu. Ihmisen sopii säteillä :)

Aikatasokudelmia

Muistelen, että kymmenisen vuotta sitten aikakauslehdissä oli hip ja cool viljellä "kahvila-aloitusta" pidemmissä henkilökuva-artikkeleissa. "X istuu lattemukinsa kanssa kahvila X:n sivupöydässä ja..." ja sitä rataa....siis ensin kerrottiin (kuvailevasti) paikasta, jossa artikkelin päähenkilö oli, ja pikkuhiljaa päästiin henkilön luokse: mitä tämä mistäkin sanoi ja ajatteli.

Viime aikoina silmiin on tarttunut aikatasorakenteen hyödyntäminen henkilöjutuissa: Henkilöstä kerrotaan tässä hetkessä sekä menneessä eli hypitään nykyhetkestä menneeseen tyyliin "X matkustelee mielellään. Matkoilla X työskentelee erilaisissa kansalaisliikkeiden toimintaan liittyvissä projekteissa."jne ja jatkuen "On vuosi 1965. X istuu kotitalonsa rappusilla ja juo vettä. Hän on juuri käynyt juoksulenkillä perheen koiran kanssa". Taustoitetaan siis menneellä, poimitaan sieltä yksityiskohtia ja asioita syventämään ja selittämään nykyistä (vaikka tuo esimerkkini siitä yllä on ehkä kehnoin mahdollinen...) Lopputuloksena on joka tapauksessa eräänlainen aikatasokudelma, jossa  mennnyt ja nykyhetki kulkevat limittäin täydentäen toisiaan.

Kaikenlaisia teorioita kuvailevista kahvila-aloituksista ja taustoittavista aikatasohyppelyistä sitä ajautuukin jossittelemaan tässä kesäsateiden keskellä... ;)

Valtamedia vallan media

Täällä podetaan ankaraa kesäflunssaa :( Tulipa siten eilen katseltua tuntitolkulla televisiota. Yleisurheilun EM-kilpailujen avajaislähetyksessä käsiteltiin mm. median valtaa urheilusta ja urheilijoista yleisölle kerrottaessa. Ongelmana nähtiin esimerkiksi mitalikeskeisyys: kun Suomi laatii ennen kisojen alkua jonkin mitalitavoitteen, sen saavuttamista seurataan silmät suikerolla ja kaikki tavoitteen alle on epäonnistumista. Itsensä ylittämisistä, hyvän kilpailusijoituksen saavuttamisista ja pistesijan ansaitsemisista media hykertelee, vaikka urheilussa ja urheilijoissa on monia muitakin tasoja. Media siis tavalla ja toisella käyttää valtaa sen suhteen, kuka päästetään ääneen ja miten sekä mitä kulloinkin nostetaan esille ja missä valossa.

Kuka nostetaan lehtien kanteen, kenestä leivotaan sankari tai sankaritar, kenen urheilu-uranlopettamispäätöstä puidaan ja kuka urheilijoista esiintyy isänsä/äitinsä kanssa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen Perhesiteitä-palstalla?

Urheilijoita tunnutaan roolitettavan aika tavalla; syntyy pahoja poikia, kilttejä kympin tyttöjä, arvoituksellisia tuittupääyllättäjiä ja tasaisia keskitason suorittajia, jotka vuodesta toiseen yltävät omalle tasolleen. Saas nähdä, miten yleisurheilijoita esiintyy aikakauslehden sivuilla nyt kisojen aikana ja varsinkin niiden jälkeen :)

Kirjavinkkejä

Kesällä aikakauslehdissä kerrotaan lempikirjoista, annetaan lukuvinkkejä ja suunnitellaan seuraavia lukukokemuksia. Tuoreessa Kodin Kuvalehdessä sanoittaja, säveltäjä ja laulaja Emma Salokoski suunnittelee tänä kesänä lukevansa Sigmund Freudin Unien tulkinnan, koska "Olen innokas harrastelijapsykologi. En ole lukenut yhtään psykologian teosta, mutta kovasti olen aina tietävinäni." Hymyilyttävät perustelut! Aivan kuin vähän tunnistaisi itseään...ei välttämättä psykologian saroilla, mutta noin niin kuin ylipäätään muuten :)

Jos ja kun nyt siis laadin oman kesäkirjalistani, se voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Luen kirjallisiuutta silloin tällöin ja satunnaisesti. Jos on aikaa, saatan ahmaista kirjan yhdeltä istumalta ja toisaalta saattaa kulua viikkojakin, että luen lähinnä sanoma- ja aikakauslehtiä. Viime aikoina elämäkerrat, erilaiset tietokirjat ja suomalaiset romaanit ovat kiinnostaneet. Jos en pidä kirjasta tai koe saavani siitä mitään irti, lopetan lukemisen. Maailmassa on niin paljon kirjoja, ettei elinaika riitä edes kaikkien hyvien lukemiseen. Scifi, dekkarit ja fantasia eivät ole minua varten.

Suosittelen:

• Venla Hiidensalo: Mediahuora

Hiidensalon esikoisromaani kertoo nykymedian maailmasta kaunistelematta ja todennäköisesti myös aika lailla karrikoiden. Kysymyksiä herättävä, raju mutta myös jotenkin hyvällä tavalla outo teos.

• Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä. Arto Mellerin elämä.

Ajankuvia viime vuosikymmeniltä, ihmissuhdekoukeroita, taiteilijaelämää, taustoja; runsas ja monitasoinen elämäkerta. Tämän luettuani olin pitkään eräänlaisessa Melleri-huumassa ja tuli luettua mm. Mellerin runoja ja proosateoksia.

• Erlend Loe: Maria ja Jóse

Hauskasti kuvitettu huisi rakkaustarina. Lastenkirja, jossa on tasoja myös aikuiselle.

• Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla

Kesän kuva! Aurinkokylvyt, transistoriradion rytmit ja poutapilvien takana vaanivat myrskyt.

Miten kamalan vaikeaa tuollaisen suppean listan laatiminen onkaan, huh huh...suurin osa hyvistä kirjoista jää listan ulkopuolelle. Emma Salokosken kirjalistalta poimin yhden kirjan omaksi Tämän luen tänä kesänä -kirjakseni: Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä. Kertoo ilmeisesti meditoinnista ja itsensä kuuntelusta ja muistuttaa rakenteeltaa ja tyyliltään romanttista kioskinovellia; mikä yhtälö! Tähän siis tartun, kun käsiini kirjastosta saan ja esimerkiksi tuo Suomalaisen kirjakaupan alesta ostettu Joel Haahtelan Katomispiste on luettu tuosta pöydän kulmalta...

Hillottu aikakauden ilme

Kun on lukenut aikakauslehden, ei aina oikein tiedä, mitä sille tekisi: kierrättääkö seuraavalle lukijalle, säästääkö vaiko kärrätäkö paperinkeräykseen. Joskus lehdissä on niin mukavia kuvia, houkuttelevia reseptejä ja syväluotaavia artikkeleita, että säästämisinto nousee pintaan.

Kun kirjahyllyssä oli vielä tilaa kymmenisen vuotta sitten, ostin määräkaupalla lehtikoteloita, joihon arkistoin tärkeitä aikakauslehtiä. Imagea esimerkiksi kertyi useita vuosikertoja; muita lehtiä hillosin numeron sieltä, toisen täältä.

Miksi?

Palasinko koskaan lehtiin? Revinkö niitä esille lehtikoteloista? Luinko artikkeleita uusiksi?

En.

Se, mikä oli luettu ja lehtikoteloon hillottu, käytännössä unohtui. Kaikki ne mukavat kuvat, houkuttelevat reseptit ja syväluotaavat artikkelitkin. 

Pari vuotta sitten kirjahyllyyn piti saada tilaa. Piti luopua vanhoista aikakauslehdistä. Tuntui hullulta, että olin vuosia säilönyt sellaista, mitä en edes muistanut omistavani. Ja silti poisheittäminen myös kirpaisi; jokaisen vuosikerran mukana paperinkeräykseen lähti myös sen vuoden ajankuvaa ja aikakauden ilmettä.

Koska aikakauslehti sananmukaisesti on aikansa tuote, sen haluaisi joskus talteen, palan muistoksi: ajan fontit, mallien hiustyylit, artikkelien aiheet. Palasi niihin tai ei.     

Martha Stewart Living

"Kun naiset ottivat itselleen yhä uusia rooleja - elämäänsä vaikuttavien miesten usein vaihtelevalla tuella - voisi kuvitella, että heihin kohdistuvat odotukset olisivat helpottaneet. Näin ei kuitenkaan käynyt. Pitkin 1990-lukua ja sen jälkeen tiedotusvälineet ovat edelleen esittäneet onnellisuuden kaikilla elämänaloilla olevan saavutettavissa oleva päämäärä. Oli mahdotonta poimia käteensä lehteä, jossa ei olisi kehotettu kehittämään itseään."

- -

"Räikein esimerkki tämänkaltaisesta tuli vuonna 1990. Silloin julkaistiin ensimmäinen numero lehteä, joka nosti perfektionismin henkeäsalpaaviin korkeuksiin ja muutti lopullisesti tavan, jolla amerikkalaiset naiset katsoivat kotiaan: Martha Stewart Living."

(Alice D. Domar&Alice Lesch Kelly: Onnellinen sellaisena kuin olet. Kuinka irtaudut täydellisyyden tavoittelusta)

....jä tämä täydellisyyden ja onnen tavoittelu on edelleen suomalaisissakin aikakauslehdissä valloillaan? Kenties aikakauslehtiä selväpiirteisemmin tämä näkyy tässä ajassa joissakin lifestyle-blogeissa, joissa tunnutaan luovan eräänlaista rinnakkaistodellisuutta ja unelmamaailmaa ynnä kaunistellaan ja estetisoidaan kaikkea...ja perfektionismille vastaiskuna on sitten erilaisia paska äiti -palstoja ja välillä tunnutaan oikein revittelevän epäonnistumisilla, epätäydellisyydellä ja einesruualla päivällispöydässä :)

Supermarjaanat ja superseverit

Käpyjen pariin takaisin tavallaan... :)

Kesäkuun Tiede-lehdestä luin Cambridgen yliopiston lisääntymisbiologi David Bainbridgen artikkelin keski-iästä. Artikkelin mukaan keski-iässä ihminen elää monella tapaa elämänsä huippuaikaa: on itsenäinen ja yleensä ottaen hyvässä fyysisessä kunnossa, pystyy monipuolisesti vaikuttamaan maailmanmenoon mm. työelämässä ja omaa elämänkokemuksen mukanaan tuomaa viisautta.

Koko keski-iän käsite sinällään on aika tuore. "Keski-iän kriisin teki tunnetuksi psykologi Daniel Levinson 1970-luvun lopulla. Hänen otoksensa perustui pieneen otokseen keskiluokkaisia miehiä, eivätkä tuoreemmat ja kattavammat tutkimukset vahvista hänen havaintojaan", artkkelissa kerrotaan.

Virkistävä näkökulma artikkelissa, keski-ikäisyys kun ainakin arkimerkityksessä on pikemminkin negatiivista kuin positiivista. Siltä ainakin tuntuu, kun tuumataan, että keski-ikä lähestyy uhkaavasti ja ollaan onnellisia, jos ikä alkaa numerolla 3, koska silloin ei olla vielä keski-ikäisiä :) (Artikkelin mukaan kirjallisuudessa tosin keski-iäksi määritellään tavallisimmin ikävuodet 40:stä 60:een, joskus jopa 35-65).

Että ilolla lähestyvää keski-ikää kohden... :)

Printti- vai verkkolehti?

Olen vannoutunut printtilehtien kannattaja. Jotkut sanomalehdet arkipäivisin vielä selaa netistä, mutta aikakauslehden kuuluu olla perinteinen paperiversio. Kun makoilee kesällä nurmikolla tai terassilla lehteä selaillen, on metkaa, kun sivun poikki kävelee muurahainen ja tuulenpuuska kertoo oman näkemyksensä siitä, millä aukeamalla pitäisi olla.

Kuvat, taitto, jutut...kaikki ovat edukseen painetussa lehdessä. Verkkolehdet ovat aina jollain tavalla yksiulotteisia; tuntuu, ettei sisältöihin jotenkin pääse käsiksi. Ja netissä on pakko olla jo muutenkin nykyään ihan liikaa.

Paperin laatu, paksuus ja kiiltävyys on ihan oma sivupolkunsa. Ehkä siitä joskus toiste ;)

Vanhanaikainen käpy kenties kaikkinensa?

Pahastelusta hyvistelyyn

Monissa aikakauslehdissä nostetaan nykyään esille arjen sankareita, hyväntekijöitä ja hyviä tekoja. Positiivisuuden sanansaattajia, hyvänmielen hyyrylöitä, arjen auttajia ja pienten ihmeiden kantajia. Vaikkapa vapaaehtoistyö tuntuu olleen viime aikoina aika paljon esillä eri lehdissä.

Tämä herättää vähän kahtalaisia tunnelmia ainakin tässä lukijassa. Toisaalta on hienoa, että mukavia asioita, valoa ja positiivisuutta pidetään yllä ja esillä, edistetään ns. hyvää, mutta toisaalta herää myös kysymys, eikö hyvää ole arjessa ja ihmisissä jotenkin luonnollisesti, kun sitä pitää jatkuvalla syötöllä kaikkialla toitottaa.

Tylytyslinja on ollut valloillaan mm. tosi tv -ohjelmissa. Ehkä jonkinlainen ikävämedian ja pahastelun aikakausi on alkanut väistyä mukavamedian ja hyvistelyn tieltä? Isossa maailmassa Amerikassa hyvä on ymmärtääkseni ollut valtatrendinä jo pidemmän aikaa.

Aikakauslehdet seuraavat aikaansa sekä kuvaavat ja luovat sitä. Aivan kuin olisi nähtävillä lehtien linjoissa em. isoja pääsuuntauksia, niiden murtumisia ja vastaliikkeitä...?

Kätele ja pepule!

Kuukauden harjoitus kesäkuun Eesti naine -lehdessä:

Laita kädet ja jalat lattiaan kuvan mukaisella tavalla. Nostele jalkoja vuorotellen ilmaan muutamia kertoja. Eri tehokas kokovartalo- ja tasapainoliike, huh heijaa!

Merellistä tunnelmaa

Kotiliedessä tässä ihan hiljattain oli inspiraatiokuvia merellisestä sisustuksesta ja vaatetuksesta. Yksi hauskoista ideoista oli sininen perustyynyliina, johon oli vaaleilla napeilla kirjailtu ankkurin kuva.

Noh, nättejä kuvia on kiva katsella ja näpertelystä enemmänkin teoriassa innostua...usein aika/taidot/inspis/välineet riittävät kuitenkin vain jonkin huomattavasti simppelimmän toteuttamiseen.

Vanhoja valkoiseksi maalattuja ikkunanpokia lojuu meillä nurkissa siellä täällä ja niitä on valjastettu jos jonkinlaiseen käyttöön. Rautakaupasta kaupantekijäisiksi muutama vuosi sitten saatu pienoispurjevene on päätynyt valkoisiin pokiin takapihan terassia merellistämään, jääköön ankkurityynyliina vielä toistaiseksi harkinnan asteelle...

Puoleen hintaan

Aikakauslehtien irtonumeroita myydään usein puoleen hintaan. Tällöin perusaikakauslehden hinta asettuu siinämain 3-5 euron maastoon. Tuntuu sopivalta summalta pulittaa. Koska lehdet ovat usein "alessa", alennettu hinta tuntuu normaalihinnalta, ja aika harvoin tulee kioskilla tai kaupassa edes tartuttua lehteen, jota myydään normihintaan.

Viidessä eurossa menee oma kipurajani; jos lehti maksaa sen päälle, tulee tutkailtua tarkemmin, onko lehdessä riittävästi katseltavaa ja luettavaa. Useimmiten normihintaiset lehdet jäävät hyllyyn. Uusin+aiemmin ilmestynyt lehti -pakettitarjoukset eivät houkuttele, koska niissä se toinen lehti on vanha ja aika varmasti jossain jo tullut selattua.

Lyhyen aikaa Saksassa asuessani herkuttelin 1-2 euron hintaisilla aikakauslehdillä. Mainoksia lehdissä oli kyllä sitten enemmän ja pidempiä artikkeleita vähemmän (vaikka ei sillä niin väliä ollut, sillä saksan kielen taitoni on aika perustasoa eikä sillä syväluotaavia artikkeleita lueta :)

Suomi on maailman huippumaita julkaistavien aikakauslehtien määrässä suhteessa lukijamäärään. Reilulle viidelle miljoonalle suomalaiselle tehdään siis suhteessa pal-jon lehtiä. Esim. Saksaa rajusti pienemmät lukijamäärät vaikuttanevat kuitenkin lehtien hintaan aika tavalla. 

Lipstikkasoppa

Lipstikkaa löytyy monen kasvimaalta tai parvekepuutarhasta. Kotivinkissä oli tässä taannoin lipstikkakeiton resepti, joka tässä alla kevyesti tuunattuna:

Noin 3 dl tuoretta lipstikkaa
2 sipulia
voita tai öljyä
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
2 raastettua perunaa
2 dl ruokakermaa
Suolaa maun mukaan

1. Kuori ja paloittele sipulit. Kuumenna rasva kattilassa. Kuullota sipuleita hetki.
2.  Hienonna lispstikka. Sekoita se sipuleiden joukkoon.
3. Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja raastetut perunat kattilaan.
4. Keittele miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
5. Lisää kerma.
6. Keittele vielä parisenkymmentä minuuttia.
7. Mausta suolalla.