Muistelen, että kymmenisen vuotta sitten aikakauslehdissä oli hip ja cool viljellä "kahvila-aloitusta" pidemmissä henkilökuva-artikkeleissa. "X istuu lattemukinsa kanssa kahvila X:n sivupöydässä ja..." ja sitä rataa....siis ensin kerrottiin (kuvailevasti) paikasta, jossa artikkelin päähenkilö oli, ja pikkuhiljaa päästiin henkilön luokse: mitä tämä mistäkin sanoi ja ajatteli.
Viime aikoina silmiin on tarttunut aikatasorakenteen hyödyntäminen henkilöjutuissa: Henkilöstä kerrotaan tässä hetkessä sekä menneessä eli hypitään nykyhetkestä menneeseen tyyliin "X matkustelee mielellään. Matkoilla X työskentelee erilaisissa kansalaisliikkeiden toimintaan liittyvissä projekteissa."jne ja jatkuen "On vuosi 1965. X istuu kotitalonsa rappusilla ja juo vettä. Hän on juuri käynyt juoksulenkillä perheen koiran kanssa". Taustoitetaan siis menneellä, poimitaan sieltä yksityiskohtia ja asioita syventämään ja selittämään nykyistä (vaikka tuo esimerkkini siitä yllä on ehkä kehnoin mahdollinen...) Lopputuloksena on joka tapauksessa eräänlainen aikatasokudelma, jossa mennnyt ja nykyhetki kulkevat limittäin täydentäen toisiaan.
Kaikenlaisia teorioita kuvailevista kahvila-aloituksista ja taustoittavista aikatasohyppelyistä sitä ajautuukin jossittelemaan tässä kesäsateiden keskellä... ;)
