Kuukausiliitteessä 11/2012 kaivataan ilmaisua "ole hyvä" kassatilanteisiin. Sekä asiakas että myyjä toistelevat "kiitosta" eikä mihinkään oikein synny luontevaa väliä, johon "ole hyvän" tuikkaisi.
Pikkutyttönä tuntui joskus oudolta, kun kiitokseen ruoasta saikin jossain vastauksen "kiitos" "ole hyvän" sijaan. Sanoja halusi varmaan kiitellä ruokailijaa hyvästä syömisestä ja siitä, että ruoka oli maistunut. Oudolta "kiitos" kuitenkin kuulosti.
Onko "ole hyvän" sanominen jotenkin vähän pöyhkeää (suomalaisessa kulttuurissa)? "Ole hyvän" lausuja on puhtaasti antajapuolella ja kiittäjä puolestaan saamapuolella. Kiittäminen jostain on ehkä hitusen luontevampaa kuin antajapuolelle julistautuminen samaan tapaan kuin on ainakin joskus jotenkin helpompaa antaa lahja kuin saada se ja palvella kuin olla palveltavana...
Eräs kerta ruokakaupan kassalla kyllä tervehdittiin aika oudosti:
Asiakas: Terve.
Kassahenkilö: Sairas.