Muusikko Maija Vilkkumaa sanoi muutama vuosi sitten jossain aikakauslehdessä, olisiko ollut Image, että teinit ovat sydän verellä asioista, jotka aikuisenakin ovat merkityksellisiä. Tuo ajatus on usein noussut mieleeni; tuntuu, että niin se usein menee. Se, mikä puhutteli teininä, koskettaa jollakin lailla vielä myöhemminkin, esim. kolme- ja nelikymppisenä. Se musiikki, jota teininä kuunteli, saattaa olla oman musiikkimaun pohja koko loppuelämän ja niitä juttuja, joita teinarina piti ehdottomasti puolustamisen arvoisina, ei ehkä lähde ihan helposti vastustamaan myöhemminkään...?
Ehkäpä juuri tätä taustaa vasten psykologi Jarkko Rantasen muotoilema "Ihmisen suurimmat innostuksen lähteet ovat näkyvissä jo 12-17 -vuotiaana ja pysyvät yleensä samoina läpi elämän" (Gloria marraskuu 2012) osui silmääni. Tuntuu, että ainakin omalla kohdallani se on juuri näin: jo teininä tunsi, minkä tyyppiselle alalle kuuluu. Ammattinimikkeestä ei ollut tietoa saatika eksaktia ymmärrystä tulevasta työnkuvasta, mutta tunnistan muistoissani, että joku sellainen iso linja oli ihan selkeästi hahmollaan sanotaan nyt vaikka 14-vuotiaana.
Säännöllisen epäsäännöllisesti siunastellaan mediassakin, miten kamalan nuorina keskeiset uravalintaan liittyvät valinnat tehdään: Lukioon vai ammattikouluun? Mahdollisimman suoraan työelämään vai mahdollisimman pitkään opiskellen? Mitä alaa opiskelemaan? Ehkä tuota Rantasen sanomaa vasten tämä kaikki ei olekaan niin kauheaa....että jos sitä nuori kuitenkin jossain sydämensä sopukassa tietää/tuntee omat pääjuttunsa ja on jo huomannut, mihin asioihin suurin innostuksensa ja kiinnostuksensa kohdistuu? Ja vielä kun voi vaihtaa alaa, opiskella uudelleen, kokeilla ja kehittyä...
