Suosikin viimeinen numero ilmestyi hiljattain. Kuuskytluvulta vuoteen 2012. Aika hurjan pitkä taival aikakauslehdelle Suomessa, ja vielä hurjempi tulevaisuus: sitä ei ole.
Lehden viimeisessä numerossa paras teksti on ehkä Elli Mäkilän pääkirjoitus. Mäkilä ei yritä ajatella positiivisesti eikä pakkonäe edustamansa aikakauslehden kuoppaamisessa mitään kasvamisen paikkoja saati valopilkkuja, vaan tekstiksi purettu tunne on avoimen mollivoittoinen eikä sitä ole yritetty muuksi kuorruttaa.
Aitous puhuttaa aikana, jona moneen asiaan joko suhtaudutaan ironisesti tai jona kaikkeen on jotenkin pakotettua suhtautua positiivisesti? Aina ei kuitenkaan voi eikä edelleenkään ehkä pidä.
